Hyppää sisältöön

Valtakunnalliset koronarajoitukset pitävät poniravikilpailutoiminnan tauolla ainakin 28. maaliskuuta asti

Poniravikilpailutoiminta pysyy tauolla ainakin 28.3. asti. Syynä kilpailutauolle on koronavirustilanne ja harrastustoimintaa koskevat rajoitustoimenpiteet.

Kuva:Hippos/Ville Vuorinen

Suomen hallitus kertoi torstaina 25. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista. Suurimmassa osassa Suomea hallitus ohjasi otettavaksi käyttöön nykylainsäädännön puitteissa tiukimmat mahdolliset, eli tason kaksi rajoitukset. Sen lisäksi hallitus kertoi, että 8.-28. maaliskuuta Suomessa on laajempi sulkutila.  jolloin suurimmassa osassa maata muun muassa yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään. Poniravikilpailutoiminnan osalta voimassa oleva keskeytys jatkuu ainakin 28.3. asti.

Uusien rajoitusten myötä ponien virallisten harjoituslähtöjen järjestäminen keskeytetään ja Suomen Hippos suosittelee myös harjoitus- ja paikallisravien järjestämisestä pidättäytymistä 28.3.2021 asti. Lue Hippoksen viime viikkoinen tiedote kokonaisuudessaan.

”Emme missään nimessä halua turhaan rajoittaa lasten- ja nuorten harrastustoimintaa, mutta uudet rajoitukset vaikeuttavat merkittävästi virallisten ponien harjoituslähtöjen järjestämistä. Valtakunnallisesti kasvavat koronavirustartunnat ovat huolestuttavaa luettavaa ja Suomen hallituksen ohjeistukset koskevat myös meitä. Poniravikilpailutoiminnan katkos on jatkunut pitkään, mutta valoa on nähtävissä tunnelin päässä. Raviurheilijat ovat toimineet vuoden ajan esimerkillisen vastuullisesti, ja uskon että jaksamme myös puristaa tämän loppukirin kevään rajoitusten osalta”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Sami Kauhanen kommentoi.