Hyppää sisältöön

Suurkilpailukonkari Jokimäen Mindyn taustalta löytyy kasvatusosaamista jo 2-vuotiaasta lähtien

Kuva: Hippos / Jenni Sarapää.

Sunnuntaina ravattavissa Riihimäen kesäraveissa kohtaavat jälleen kovan tason A- ja B-ponit, kun on aika ratkaista Riihimäki Poni Grand Prix voittajat vuosimallia 2021. A-ponien lähdössä matkaan starttaa numerolla 10 Lotta Mässelin valmentama ja ohjastama suurkilpailukonkari Jokimäen Mindy, jonka kasvattajan Petra Ojalan ura alkoi jo 2-vuotiaana.

9-vuotias tamma Jokimäen Mindy on urallaan ehtinyt osallistua jo useisiin suurkilpailuihin, joissa se on pysynyt tasaisesti kärkiponien tuntumassa. Riihimäki Grand Prix:ssä takamatkaa ponilla on 140 m, mutta tulinen tamma on näyttänyt aiemminkin, miten tullaan kärkiponien tuntumaan. Oman kasvatin saaminen suurkilpailuihin on monille kasvattajille haaveista suurin.

Jokimäen Mindy ja Lotta Mässeli. Kuva: Hippos / Satu Pitkänen.
Jokimäen Mindy ja Lotta Mässeli. Kuva: Hippos / Satu Pitkänen.

Jokimäen Mindyn kasvattaja mäntyharjulainen Petra Ojala aloitti kasvatustoimintansa jo kaksivuotiaana. Ponikasvatus oli koko perheen yhteinen harrastus, jota Ojalan vanhemmat jatkavat yhä.

”Kasvattajaurani on lähtenyt nuoresta asti liikenteeseen ja on ollut hienoa nähdä miten ponit ovat menestyneet. Nyt aikuisena en oikeastaan ole kasvatustoiminnassa mukana, sillä en kotona asu, mutta muutamia varsoja on silti tullut”, kertoo Jokimäen Mindyn kasvattaja Petra Ojala.

Ojalan vanhemmat ovat kasvattaneet poneja jo lähes 30-vuotta, joten vahvaa osaamista kasvatustoiminnan parissa löytyy. Mitään erityistä syytä juuri shetlanninponien kasvatukseen Ojala ei osaa sanoa.

”Ehkä se, että shetlanninponien näyttelyitä on enemmän. Ponit ovat myös sen verran pienempiä, kuin hevoset, että niiden kanssa on helppo touhuta. Onhan se ihan eri asia opettaa shetlanninponivarsaa ajolle, kun hevosvarsaa”, tuumii Ojala.

Viime ravireissusta Ojalalla on ehtinyt jo vuosia vierähtää, mutta kasvattien suorituksia Ojala seuraa netin välityksellä. Osan kasvateista Ollila muistaa paremmin, etenkin jos niiden kanssa on käyty näyttelyissä.

”Kyllähän se hienoa olisi, jos oma kasvatti menestyisi erityisen hyvin kilpailussa. Nykyään hevosten ja ponien tasot ovat niin kovia, että pitää olla tosi hyvä poni, jolla pärjää suurkilpailuissa”, tuumii Ojala.

Ojalan perheen kasvattien etuliite Jokimäen tulee perinteitä kunnioittaen tilan nimestä Jokimäki.

”Äiti halusi, että on joku mistä ponit helposti tunnistetaan ja siitä se sitten tuli. Mielestäni olisi hyvä, jos kaikki kasvattajat käyttäisivät jotain tiettyä nimeä kasvattiensa nimissä. Tällöin olisi helpommin tunnistettavissa kenen kasvatti on kyseessä. Aika paljon kasvattajanimiä on jo käytössä, mutta on muutamia, jotka eivät käytä mitään”, pohtii Ojala.

Vaikka kasvatustoiminta Ojalan osalta on hieman jäissä, omasta tallista löytyy tällä hetkellä lampaiden ja vuohien lisäksi kaksi ponia. Enempää ei talliin tällä hetkellä mahtuisikaan.

”Minulla ei ole oikeastaan mitään suunnitelmia tulevaisuuden varalla ponien kanssa. Olisihan se hienoa ostaa joskus oma siitostamma ja astuttaa se. Siitä en osaa sanoa, olisiko se sitten shetlanninponi vai ihan hevonen”, kertoo Ojala

Jokimäen Citruuna sijoittui vuoden 2021 Ponikuninkuusraveissa kokonaiskilpailun kakkoseksi. Kuva: Hippos / Roope Kiviranta.
Jokimäen Citruuna sijoittui vuoden 2021 Ponikuninkuusraveissa kokonaiskilpailun kakkoseksi voittaen avausmatkan. Kuva: Hippos / Roope Kiviranta.

Petra Ojalan menestyneitä kasvatteja ovat muun muassa Jokimäen Mindy, Jokimäen Citruuna, Jokimäen Martta ja Jokimäen Popo. Yhteensä Ojala on kasvattantut 30 ponia.

Riihimäki Grand Prix starttaa sunnuntaina A-ponit klo 16:30 ja B-ponit klo 16:50.

Lähtölistat Riihimäki 22.8.

A-ponit Riihimäki Poni Grand Prix

B-ponit Riihimäki Poni Grand Prix