Hyppää sisältöön

Raviponien mittaaminen vuotta 2021 varten

Vuodenvaihteen jälkeen alkaa raviponien mittaaminen vuoden 2021 kilpailuja varten. Kilpailuoikeuden säilyttämiseksi 4-6-vuotiaille raviponeille tulee suorittaa vuosittaiset mittaukset sekä 7-vuotiaille lopulliset mittaukset.


Mikäli yli 7-vuotias poni aloittaa uransa vuonna 2021, se loppumitataan ennen ensimmäiseen kilpailuun ilmoittamista. 3-vuotiaat ponit voi mitata aikaisintaan kuukautta ennen kilpailuoikeuden alkamista eli toukokuusta alkaen. Mittaustulos tulee olla kirjattuna Heppa-järjestelmään ennen kilpailuun ilmoittamista, joten se on syytä hoitaa hyvissä ajoin.

Mittauksen suorittaa Suomen Hippoksen kouluttama mittaaja. Vuotta 2020 koskevia mittauksia suoritetaan 1.1.2021 alkaen. Vuoden 2020 mittaustuloksella pystyy kilpailemaan vielä tammikuun loppuun asti, jonka jälkeen mittaustulos tulee olla vuodelta 2021.  

"Vuonna 2020 mitattiin kaikkiaan 278 raviponia: 215 A-kategorian ja 63 B-kategorian. Määrä on noin 20% edellisvuotta pienempi, mikä todennäköisesti selittyy poikkeusvuodesta johtuneista rajoituksista ja kilpailutauosta. Mittauksista reilu kolmannes oli loppumittauksia. 3-vuotiaiden osuus mitatuista oli noin 10%. Uuden mittaussäännön voimassaoloajalta voidaan sanoa, että maksimisäkäkorkeuteen mitattuja A-kategorian poneja on n. 8% ja B-kategorian poneja alle 5% mitatuista. Ylikorkeiksi mitattujen osuus on n. 2%", Sanna Uotila Hippoksen jalostuspalveluista kommentoi viime vuoden mittauksia.

Lisätietoa mittauksesta 

Lista koulutetuista mittaajista 

Raviponin mittausohje vuodelle 2021 (pdf) (655.9 KB)

Lisätietoja:

Anni Järvinen

Poniraviurheilu, Suomen Hippos

Matkapuh. 040 505 1963
anni.jarvinen@hippos.fi

Sanna Uotila

Jalostuspalvelut, Suomen Hippos

Puh. 020 760 5257
sanna.uotila@hippos.fi