Hyppää sisältöön

Poniraviurheilun suurjuhlaa Ponikuninkuusraveja juhlitaan viikonloppuna Kaustisella

Ponikuninkuusravit kuvituskuva

Vuoden 2022 Ponikuninkuusravit ravataan Kaustisella 27. & 28.8. Kuva: Siiri Haapalainen

Suomalaisen poniraviurheilun päätapahtuma Ponikuninkuusravit ravataan ensi viikonloppuna 27. & 28.8. Kaustisella. Järjestysvuorossa 18. Ponikuninkuusravit keräävät viikonlopun aikana radalle yli 170 ponivaljakkoa. Tapahtuma huipentuu sunnuntaina jaettaviin kuninkaallisiin titteleihin, joita voi seurata myös MTV26 -kanavalta.

Ponikuninkuusravit järjestetään tänä vuonna jo 18. kertaa. Viikonlopun aikana radalla nähdään yhteensä yli 170 ponivaljakkoa. Sunnuntaina tapahtuma huipentuu kuninkaallisiin seremonioihin, joissa kruunataan A-poneista Ponikuningatar ja Ponikuningas ja B-poneista Poniruhtinatar ja Poniruhtinas.

Tittelit ratkaistaan kahden päivän aikana ja ensimmäinen osamatka ravataan lauantaina 1620 metrin matkalla. Sunnuntaina toinen osamatka juostaan 2120 metrin matkalla. Kokonaiskilpailun lopputulokset ratkeavat kahden osalähdön yhteenlaskettujen aikojen perusteella.

Lisäksi viikonlopun aikana kilpaillaan 12 muuta ponilähtöä, joiden mukana ovat nuorten ponien suurkilpailut A-ponien Pikkuprinsessa ja Pikkukunkku.

Ponikuninkuusraveja voi seurata Kaustisella paikan päällä. MT26 -kanava lähettää sunnuntain ravipäivän kokonaisuudessaan kaikkiin suomalaisiin antennitalouksiin. Ennen sunnuntain suoraa lähetystä kanavalta näytetään myös lauantain tapahtumat. Lähetyksen mahdollistaa yhteistyö Maaseudun Tulevaisuuden kanssa.

Viime vuonna Vermossa kruunatuista kuninkaallisista vain yksi on puolustamassa titteliään. Kangasalalaisen Laura Sipilän ohjastama ja valmentama hallitseva poniruhtinas Armani. Sipilän valmennustoiminta pyörii tällä hetkellä Jämsän Kilpakorvessa. Kaikkiaan poniruhtinaan tittelistä kamppailee 13 ponivaljakkoa.

Poniruhtinattaren tittelistä kilpailee tänä vuonna 11 kivikovaa ponitammaa. Viime vuoden voittajaa H.G.Loreenia ei kilpailussa nähdä, mutta taso on kova. Mukana on muun muassa viime vuoden poniruhtinatar kakkonen Kumlaby Mandelbolm, jonka takaa löytyy kiteeläinen Nea Ahokas.

Ponikuningattaren titteliä tavoittelee tällä kertaa 14 ponitammaa ja valta tulee vaihtumaan varmasti, sillä viime vuoden kuningatar Jumi ei osallistu kilpailuun tänä vuonna. Kuningatarkilpailussa on kuitenkin mukana kaksi tittelin aiemmin voittanut ponia Hietarannan Julia ja Uutelan Amarilla.

Ponikuninkaan titteliä suurena ennakkosuosikkina lähtee tavoittelemaan huimaa urakiitoa näyttänyt 6-vuotias Pikku Humanteri, jota voidaan pitää eräänlaisena ponien Parvelan Retuna. Heinolalaisen Ronja Grönmanin silmäterä on napannut urallaan jo useamman suurkilpailuvoiton.

Viikonlopun aikana huippuponien lisäksi radalla nähdään myös huippuponiohjastajia, joista osa tavoittelee useampaa kuin yhtä kuninkaallista titteliä. Näitä ohjastajia ovat muun muassa seinäjokelainen Eerika Koskevalta ja nastolalainen Emmi Innanen.

Armani ja Laura Sipilä
Viime vuoden kuninkaallisista ainoa titteliään puolustava on Laura Sipilän suojatti Armani. Kuva: Siiri Haapala.