Hyppää sisältöön

Hevoset hurmasivat Turun Metsämäellä 750 koululaista

Kuva: Maret Ehrlund

Kevään mittaan Varsinais-Suomen hevostoimijoiden valmistelema hevosaiheinen koululaispäivä konkretisoitui menestystapahtumaksi toukokuisena perjantaina, kun kahdestatoista eri koulusta saapui yhteensä 43 koululuokkaa Metsämäen raviradalle.

Luokat saapuivat hieman porrastetusti, mutta klo 10-11 aikaan Metsämäen raviradan alueella olivat kaikki ilmoittautuneet: 750 ala-asteikäistä lasta ja nuorta sekä heidän opettajansa ja avustajansa, noin 150 aikuista.

”Suuresta ilmoittautuneiden määrästä johtuen eri luokille laadittiin vierailun ajaksi erilaisia lukujärjestyksiä, mikä takasi sen, että kaikille riitti nähtävää ja koettavaa ilman jonotusta. Iso kiitos reilulle 30 talkoolaisellemme eri esittelypisteillä. He mahdollistivat sen, että oppilaat ja opettajat tulivat kohdatuiksi, ja heille kerrottiin hevosten elämästä”, toiminnanjohtaja Virpi Ylitalo Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitosta kertoo.

Liikunnallisissa pisteissä, keppariradalla ja kärryjenvedossa talkoolaiset opastivat arempiakin ottamaan oman tilansa ja kokeilemaan uusia asioita.

”Päällimmäisenä asiana meille järjestäjille ja talkoolaisille jäi päivästä mieleen hevosen voima, se miten iso asia eläimen koskettaminen lapsille oli. Se rauhoitti vilkkaita ja rohkaisi erityisempiä. Kaiken kaikkiaan vierainamme olleet lapset käyttäytyivät mallikelpoisesti koko päivän ajan, varmasti juurikin isojen eläinten läsnäolosta johtuen”, Ylitalo jatkaa.

Tapahtumasta saatuja palautteita talkoolaisilta:

”Erityislapset tulivat talliin ja heistä huokui ilo ja ihmetys nähdä hevonen läheltä. Kun heille kerrottiin hevosten arjesta ja elämästä, riitti heillä ihmettelemistä ja kyseltävää. Paras hetki kuitenkin koettiin, kun heitä kannustettiin koskemaan ja silittämään hevosta ja hevoset aistivat olevansa erityisten ihmisten kanssa tekemisissä. Halihetki kesti pitkään ja molemmat nauttivat siitä. Opettaja kertoi, että ei ole ikinä nähnyt oppilaidensa avautuvan näin ja näkevänsä uusia luonteenpiirteitä kaikissa!”

”Kunpa päättäjät näkisivät, mitä täällä tänään tapahtui.”

Tapahtumasta saatuja palautteita koululaispäivästä opettajilta:

”Kiitos aivan ihanasta päivästä. Ohjelma oli hyvin suunniteltu ja lapset oppivat niin paljon ja innostuivat valtavasti. Kiitos kaikille, jotka tekivät työtä teillä ja antoivat ihania onnistuneita hetkiä lapsille. Oli ilo nähdä teidän vastaanottoa ja lapset jotka ovat varovaisia ja yleensä pelkäävät erilaisia juttuja uskalsivat silittää hevosia ym. He oppivat niin paljon hevosista ja mitä työtä hevosten ympärillä tehdään.”

”Lämpimät kiitokset myös Teille monipuolisesti järjestämästänne ’hevospäivästä’, joka oli varsinainen elämys ulkomaalaistaustaisille oppilaillemme.”

”Kiitos teille kaikille, jotka mahdollistitte tämän tapahtuman! Erityiskiitos kaikille upeille eläimille. Monelle lapselle tuli tänään ensimmäinen kokemus ja kosketus hevosiin. Päivän ohjelma oli monipuolinen. Eräs oppilaistani totesi, että tämä oli paras koulupäivä ikinä!”

Tapahtuman järjestivät Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry ja Turun Hippos ry. Metsämäki Talentiin osallistuneet ravinuoret, Metsämäki Masters ry, Turun Ravinaiset ry, Metsämäen raviradan ratatallit henkilökuntineen ja alueen muut hevosihmiset avustivat, ja hevosten läsnäolo teki tapahtumasta mahdollisen.

Lisätietoja:

Virpi Ylitalo toiminnanjohtaja Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry, virpi.ylitalo@turunhippos.fi tai 040 747 3432.