Hyppää sisältöön

Historiallinen St Michel -viikonloppu – Santtu Raitalalle kolme Suomen ennätystä

Suomen Hierro Boko voitti St Michel -ajon uudella absoluuttisella Suomen ennätyksellä 08,3 aly.

15.-16. heinäkuuta Mikkelissä kilpailtiin perinteiset St Michel -ravit. Lauantain ykköstapahtuma oli kylmäverihevosten avoin Suurmestaruusajo ja sunnuntaina lämminverihevosten kansainvälinen St Michel.

Yli 16 500 hevosurheilun ystävää kerääntyi nauttimaan historiallisen tasokkaasta raviurheilusta. Suomen raviohjastajien ajajaliigaa viidettä vuotta johtava Santtu Raitala voitti viikonlopun molemmat pääkilpailut. Samalla hän ohjasti molemmissa lähdöissä absoluuttiset Suomen ennätykset.

”Tällaiset lähdöt tällaisilla hevosilla ja tällaiset lopputulokset, se on käsittämättömän hieno tunne”, Santtu Raitala kuvaili viikonlopun tunnelmia St Michel -ajon voiton jälkeen.

Kolmen Suomen ennätyksen lisäksi 126 hevosta paransi viikonlopun aikana omaa henkilökohtaista ennätystään.

Hallitseva ravikuningas Evartti on nyt myös SE-ori. Lauantain Suurmestaruusajosta odotettiin ennakkoon jännittävää mittelöä parhaiden suomenhevosten välillä, mutta kilpailu ylitti kaikki ennakko-odotukset. Hallitseva ja kolminkertainen ravikuningas Evartti johti kilpailua lähdöstä maaliin.

Mikkelin ravirata on tunnettu nopeudestaan ja olosuhteiden ollessa erinomaiset ensimmäiset 500 metriä juostiin aikaan 14,5 ja 1000 metriä aikaan 16,7. Viimeisen väliajan ollessa 21,0 kirjataan suomenhevosten uusi absoluuttinen Suomen ennätys lukemiin 18,4.

“Tuntuu ihan älyttömän hienolta. Toi ihan ylivoimaisen hienon tunnelatauksen, että Evartti sai absoluuttisen SE-tuloksen nimiinsä. Evartti on ansainnut sen”, ohjastaja Santtu Raitala kehui.

Evartin valmentaja Antti Ojanperä antoi tunnustusta myös kanssakilpailijoille: “Nämä on tosi kovia hevosia ja koko jengi teki kovia tuloksia. Mahtavaa urheilua.”

Tuttu haastaja Parvelan Retu seurasi toiseksi aivan Evartin kintereillä juosten uuden henkilökohtaisen ennätyksen 18,5. Viisi ensimmäiseksi sijoittunutta alittivat 19-ajan. Moni Suurmestaruusajon osallistujista tähtää 4.-6. elokuuta Kouvolassa kilpailtaviin Kuninkuusraveihin.

Suurmestaruusajon tulokset:

1. Evartti / Santtu Raitala 18,4
2. Parvelan Retu / Hannu Torvinen 18,5
3. Caijus / Ari Moilanen 18,6
4. Herra Heinämies / Jukka Torvinen 18,7
5. Stallone / Antti Teivainen 18,9
6. H.V. Tuuri / Iikka Nurmonen 19,1
7. Nyland / Antti Ala-Rantala 19,2
8. Enon Vilppi / Jari Autio 19,4
9. Sheikki / Arto Hammar 19,9 x
10. Pyörylän Paroni / Esa Holopainen 21,4

Uusi Suomen ennätys nähtiin myös sunnuntain St Michel Stayerissa. Sands Gangsterin voiton myötä nelivuotiaiden lämminverihevosten pitkän matkan tasoitusajon Suomen ennätys kirjataan nyt 14,5.

”Aika on aivan loistava. Tämä hevonen on yllättänyt meidät kaikki positiivisesti. Sen asenne on tosi hieno ja se on vienyt hevosta tosi paljon eteenpäin”, myös Sands Gangsteria ohjastanut Santtu Raitala kertoi voittajahaastattelussa.

Vauhtijuhlat jatkuivat Hierro Bokon voittaessa lämminveristen kansainvälisen St Michel -ajon. Kilpailuun osallistui kahdeksan hevosta Suomesta, Ruotsista ja Italiasta. Hierro Bokon voiton myötä viikonloppu päättyi suomalaisjuhliin.

Hierro Bokon voittotulos 08,3 on Mikkelin uusi rataennätys, St Michel -ajon kilpailuennätys sekä lämminverihevosten uusi absoluuttinen Suomen ennätys. Tulos jää vain yhden kymmenyksen Ringostarr Trebin nimissä olevasta Euroopan ennätyksestä.

”Tuntuu, että jos loppusuoralla olisi keskittynyt johonkin muuhun kuin tuulettamiseen, niin olisi siitä varmaan vielä joku kymmenys irronnut. Ihan älytön esitys”, ohjastaja Santtu Raitala kehui.

“Hierro Boko on ihan äärettömän nöyrä hevonen. Ennen lähtöä ei tule sellainen fiilis, että tässä ollaan St Micheliä voittamassa. Mutta sen aika on, kun rahaa jaetaan”, Raitala kuvaili Hannu Korven valmennettavaa.

80 000 euron arvoisen voiton ja 10 000 euron SE-bonuksen myötä Hierro Bokon tämän kauden ansiot nousivat yli 240 000 euroon.

Ennakkosuosikit, ruotsalainen Hail Mary ja italialainen Bengurion Jet, joutuivat tyytymään toiseen ja kolmanteen sijaan. Lähdön kahdeksasta osallistujasta peräti kuusi alittivat 09-ajan, mukaan lukien suomalaiset Run For Royalty ja American Hero.

St Michel -ajon tulokset:

1. Hierro Boko / Santtu Raitala 8,3
2. Hail Mary / Örjan Kihlström 8,6
3. Bengurion Jet / Alessandro Gocciadoro 8,7
4. Mellby Jinx / Daniel Wäjersten 8,7
5. Run For Royalty / Antti Teivainen 8,9
6. American Hero / Pekka Korpi 8,9
7. Henry Flyer Sisu / Mika Forss 20,6 x
Mask Off / Tapio Perttunen hpl

Ennätysvauhtia mentiin myös Rekilammen Saulin voittamassa 5-vuotiaiden suomenhevosten Varsakunkku-finaalissa. Mikäli toiseksi sijoittunut Hentun Liisa olisi voittanut lähdön, tulos 24,9 olisi uusi 5-vuotiaiden suomenhevostammojen Suomen ennätys yli 2000 metrin volttilähetyksellä. Tällä hetkellä SE-tuloksen 25,2 jakavat Tähtiheili ja Huima Lento.

”Hentun Liisa, sata kymmenen. Vähän jäi alun tapahtumista hampaan koloon ja tyydyin tänään kakkoseen, mutta super hyvä esitys eikä voi kuin kehua tammaa. Kuten olen aiemminkin sanonut, tämä on erittäin hyvä hevonen”, valmentaja-ohjastaja Teemu Okkolin kommentoi lähdön jälkeen.

Ravihevosten SE-tilastoihin hyväksytään vain voittotulokset. Ennätyksiin voi tutustua tarkemmin täällä.

Artikkelin kuvat: Maisa Hyttinen