Hyppää sisältöön

Ypäjän varsahuutokaupasta voit löytää oman Derby-voittajan – Tutustu myytäviin varsoihin!

Varsahuutokauppaan ilmoitettiin tänä vuonna 80 hevosta. Kuva: Pirje Fager-Pintilä

Perinteinen varsahuutokauppa järjestetään perjantaina 9. syyskuuta Ypäjän Hevosopistolla. Huutokauppaan on ilmoitettu 80 varsaa, joista valtaosa on lämminverisiä ravurinalkuja. Oman hevosen ostamisen lisäksi huutokauppa tarjoaa oivan tilaisuuden liittyä myös ravikimpan osakkaaksi.

Usea viimevuosien menestynyt ravuri on siirtynyt kasvattajaltaan eteenpäin juuri Ypäjän varsahuutokaupasta. Suuren Suomalaisen Derbyn voittanut tamma Dusktodawn Boogie päätyi nykyisille omistajilleen vuoden 2019 huutokaupasta. Lähivuosien Derby-voittajista myös vuoden 2020 ykkönen Mascate Match on ollut huutokaupassa myynnissä. Huutokaupassa on myynnissä myös suomenhevosia, joita huutokauppaan on ilmoitettu tänä vuonna kuusi kappaletta.

Ypäjän varsahuutokaupan järjestää Starinita Oy, jonka takaa löytyy Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry. Lisätietoja huutokaupasta.

Huutokauppa kerää paikan päälle runsaasti potentiaalisia ostajia. Huutokauppaa kannattaa kuitenkin seurata tiiviisti, sillä vaikka oman hevosen omistaminen ei tuntuisikaan ajankohtaiselta, on moni valmentaja suuntaamassa huutokauppaan erityisesti uusia hevoskimppoja suunnitellakseen.

Ainakin seuraavat valmentajat ovat kertoneet ennen huutokauppaa suunnittelevansa kimppahevosen ostoa. Kysy rohkeasti lisätietoja! (Lista päivittyy, jos haluat tietosi listaan laita viestiä : juho.hamalainen@hippos.fi)

Christa Packalen

puh. 040 837 6481

packalenstable@gmail.com

Jonny Länsimäki

puh. 044 344 2770

hevospalvelulansimaki@hotmail.com

Nina Pettersson-Perklen

puh. 040 483 0315

nina_pettersson30@hotmail.com

Päivitetty 6.9. kello 13.10 valmentalistaa ja tarkennettu suomenhevosten osuutta huutokaupattavissa hevosissa.