Hyppää sisältöön

Varsalive 2022 on päättynyt – pelkästään YouTubessa yli 15 000 katselukertaa

Kuvassa Nevan Karamelli ja sen varsa imemässä tissillä

Suomenhevosten varsaliven päätähtenä toimi tamma Nevan Karamelli, joka synnytti suorassa livelähetyksessä terveen orivarsan. Kuva on Karkin ja Kinuskin ensimmäiseltä ulkoilulta. Kuva Tiina Levander

Suomen Hippoksen Varsalive avattiin tiistaina 7. kesäkuuta, jolloin pääsimme seuraamaan suomenhevostamma Nevan Karamellin tiineyden viime hetkiä. Terve orivarsa syntyi lopulta 13. kesäkuuta aamuyöstä. Sunnuntaina 19. kesäkuuta kamera siirtyi seuraamaan suomenhevostammojen kesälaidunelämää. Ensimmäistä kertaa julkaistua Varsaliveä seurasi YouTuben kautta yli 7 200 yksittäistä katsojaa yli 15 000 katselukerran verran. YouTuben lisäksi Varsaliveä pystyi seuraamaan Suomen Hippoksen sivu upotuksien kautta ja varsaliven sivuilla vierailikin liki 6 500 kävijää.

”Saimme Varsalivestä hyvää palautetta ja kiinnostuksen määrä oli positiivinen. Ennen kaikkea oli ilahduttavaa tuoda hevoskasvatusta ja suomenhevosta kaikkien nähtäville liveseurannan kautta. Liven ohella julkaisimme varsomiseen liittyviä ”tiesitkö, että” -infoja, jotka myös keräsivät kiitosta informatiivisuudestaan” Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää kommentoi.

”Kaiken kaikkiaan voimme olla tyytyväisiä varsaliven toteutukseen ja tulemme ensi vuonna pohtimaan mahdollista jatkoa tai miten voisimme konseptia kehittää. Lopuksi haluan antaa iso kiitoksen Varsaliven mahdollistaneelle suomenhevoskasvattaja Tiina Levanderille! Samoin Live Eye Oy:n toteuttama tekniikka toimi hyvin ja yhteistyö Biofarmin kanssa mahdollisti osaltaan koko lähetyksen, joten kiitokset kuuluvat myös heille.”

Varsaliveä lähettiin Virroilla sijaitsevalta Tinden Tallilta. Tinden Tallin takaa löytyy Nevan -kasvattajanimellä pääsääntöisesti suomenhevosia kasvattava Tiina Levander.
”Tämä oli hauska projekti. Alussa vaati itselle tottumista kameroihin, hevoset eivät niitä lainkaan huomioineet. Oli mukavaa, kun ihmiset tulivat kertomaan, että ovat liveä seuranneet, joten varmasti se joitain ilahdutti. Kaikki meni vielä hyvin ja syntyi hieno varsa, joten tosi kiva oli olla mukana tekemässä!” Levander summaa kokemuksiaan.

Varsaliven kohokohdat

7.6.2022 Varsalivessä alettiin seurata Nellin Karamellin tiineyden viimemetrejä
9.6.2022 Nevan Karamellin ulkoillessa päivisin, nähtiin varsakamerassa tamma Jarran ja varsa Nevan Frankin päivätouhuja.
12.6.2022 Oli Nevan Karamellin laskettuaika
13.6.2022 Aikaisin aamuyöstä todistimme livekamerassa terveen orivarsan syntyä!
19.6.2022 Varsalive siirtyi kesälaitumelle seitsemän varsallisen suomenhevostamman seuraan
21.6.2022 Livesä nähtiin kuokkavieraita, kun naapuriin suomenhevosruuna ja shetlanninponi vierailivat aidan toisella puolella
22.6.2022 Varsalivessä syntyneen orivarsan nimeksi rekisteröitiin Nevan Karamelli
27.6.2022 Varsalive päättyi, suomenhevostammat jatkavat nauttimista Suomen suvesta.

 

Varsaliven löydät osoitteesta www.hippos.fi/varsalive
Varsaliven lähetyspaikan Tinden Tallin toimitaan voit tutustua osoitteessa  www.tindentalli.fi
Varsaliven mahdollistaa Biofarm Oy ja Black Horse -rehut
Varsaliven toteutuksesta vastasi Live Eye Oy