Hyppää sisältöön

Ratsu- ja ponirotujen näyttelypaikkahaku vuodelle 2023 avoinna

Kuvituskuvassa näyttelykehän puomi ja kukkasia

Kuva Pirje Fager-Pintilä

Suomen Hippoksen järjestämien ratsu- ja poniroduille suunnattujen tamma- ja varsanäyttelyiden näyttelypaikkahaku on käynnissä. Näyttelyissä arvostellaan varsoja sekä jalostusarvostellaan tammoja. Näyttelykausi kestää huhtikuusta lokakuuhun.

Kauden aikana näyttelyitä pyritään järjestämään kattavasti kautta maan niissä puitteissa, mistä innokkuutta näyttelyn järjestämiseen löytyy. Näyttelynjärjestäjä saa ilmoittaa veloituksetta kolme (3) nuorta (1-3 -vuotiaat ja maitovarsat, ei testi) tai yhden jalostusarvosteltavan tamman järjestämäänsä näyttelyyn. Mikäli arvosteltavia ei näyttelyn järjestäjällä ole, voidaan sopia vastaavasta tilavuokrasta.

Näyttelyt järjestetään lähtökohtaisesti arkipäivisin, mutta myös viikonloput sovittavissa. Näyttelyt ovat avoimia Hippoksen ylläpitämien kantakirjojen jalostusohjemien mukaisille rotuponeille (welsh sec. A-D, shetland, new forest, gotlanninruss, connemara, vuonohevonen) sekä ratsuille ja ratsuponeille.

Näyttelyn järjestämistä varten tulee olla:
– maneesi (ja aidattu kenttä)
– turvallinen, rauhallinen ja tasainen mittauspaikka (mieluiten sisätiloissa)
– buffetti osallistujille ja yleisölle
– ruokailumahdollisuus lautakunnalle paikan päällä tai lähialueella
– riittävästi parkkitilaa (maksimi 40 osallistujaa/näyttely)

Näyttelynjärjestäjä vastaa kehän rakentamisesta/purkamisesta, pohjien kunnosta (lanaaminen tms. tarvittava), buffetista, ruokailun järjestämisestä lautakunnalle sekä tarvittavista toimihenkilöistä. Järjestäjä laskuttaa lautakunnan ja Suomen Hippoksen edustajan ruokailut näyttelyn jälkeen.

Suomen Hippos ry vastaa kansliasta, mittaamisesta sekä arvosteluun liittyvistä toiminnoista (ilmoittautumisten vastaanottaminen ja osallistumisoikeuksien tarkistus, aikataulutus, arvostelupöytäkirjat, palkintoruusukkeet, käsiohjelma, tulosten tallennus).

Hakulomakkeen löydät täältä. Haku on auki 15.1.2023 asti, minkä jälkeen näyttelykalenteri rakennetaan yhteistyössä hakijoiden ja arvostelualutakunnan kanssa. Kalenteri julkaistaan viikolla 9.

 

Lisätiedot
Sanna Uotila, sanna.uotila@hippos.fi, p. 020 760 5257

 

Suomen Hippos kiittää vuonna 2022 näyttelyitä järjestäneitä tahoja ja toivoo näyttelykaudelle 2023 monia aiemmilta vuosilta tuttuja sekä uusia näyttelyiden järjestäjiä mukaan!