Hyppää sisältöön

Ratsu- ja ponirotujen näyttelypaikkahakua 2022 jatkettu 23.1. asti

Kuvituskuvassa näyttelykehän puomi ja kukkasia

Kuva Pirje Fager-Pintilä

Suomen Hippoksen järjestämien ratsu- ja poniroduille suunnattujen tamma- ja varsanäyttelyiden paikkahaku on käynnissä. Näyttelyissä arvostellaan varsoja sekä jalostusarvostellaan tammoja. Näyttelykausi kestää huhtikuusta lokakuuhun. Aikaisempaan hakupäivään mennessä näyttelypaikkaa hakivat Ruukki, Seinäjoki, Kiuruvesi, Hankasalmi, Lohja, Liedakkala (Loue), Kajaani, Teivo ja Urjala – kiitos näille hakijoille! Hakuaikaa päätettiin jatkaa ja näyttelyjärjestäjäksi voi hakea vielä tammikuun 23. päivään saakka.

Kauden aikana näyttelyitä pyritään järjestämään kattavasti kautta maan niissä puitteissa, mistä innokkuutta näyttelyn järjestämiseen löytyy. Näyttelynjärjestäjä saa ilmoittaa veloituksetta kolme (3) nuorta (1-3 -vuotiaat ja maitovarsat, ei testi) järjestämäänsä näyttelyyn. Näyttelyt järjestetään lähtökohtaisesti arkipäivisin. Näyttelyt ovat avoimia rotuponeille (welsh sec. A-D, shetland, new forest, gotlanninruss, connemara, vuonohevonen) sekä ratsuille ja ratsuponeille.

Näyttelyn järjestämistä varten tulee olla:
– Maneesi (ja aidattu kenttä)
– Turvallinen, rauhallinen ja tasainen mittauspaikka (sisätiloissa)
– Buffetti osallistujille ja yleisölle
– Ruokailumahdollisuus lautakunnalle
– Parkkitilaa (maksimi 40 osallistujaa/näyttely)

Näyttelynjärjestäjä vastaa kehän rakentamisesta/purkamisesta, pohjien kunnosta (lanaaminen tms. tarvittava), buffetista, ruokailun järjestämisestä lautakunnalle sekä tarvittavista toimihenkilöistä. Järjestäjä laskuttaa lautakunnan ja Suomen Hippoksen edustajan ruokailut näyttelyn jälkeen.

Suomen Hippos ry vastaa kansliasta, mittaamisesta sekä arvosteluun liittyvistä toiminnoista (ilmoittautumisten vastaanottaminen ja osallistumisoikeuksien tarkistus, aikataulutus, arvostelupöytäkirjat, palkintoruusukkeet, käsiohjelma, tulosten tallennus).

Hakulomakkeen löydät täältä

Suomen Hippos kiittää vuonna 2021 näyttelyitä järjestäneitä tahoja ja toivoo näyttelykaudelle 2022 monia viime vuodelta tuttuja sekä myöskin uusia näyttelyiden järjestäjiä!

Lisätiedot
Sanna Uotila, sanna.uotila@hippos.fi, p. 020 760 5262