Hyppää sisältöön

Palkkioiden maksatus umpeutuu – ilmoita tilitietosi 1.12.2021 mennessä

Kuvituskuvassa läsipäinen suomenhevonen

Kuva Pirje Fager-Pintilä

Suomen Hippoksen kautta välitetään hevoskasvatukseen kohdennettavaa tukea. Tuki maksetaan Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävästä osuudesta Veikkaus Oy:n tuotosta. Palkkioiden maksatus umpeutuu aina maksatusvuoden lopussa, jonka jälkeen palkkioita ei enää voida maksaa. Maksamattomat varat palautuvat Maa- ja metsätalousministeriölle.

Jotta vielä maksamatta oleva palkkio ehtii mukaan vuoden viimeiseen maksatukseen, tulee tilinumero olla ilmoitettu Suomen Hippokseen 1.12.2021 mennessä. Tilitieto tulee ilmoittaa joko Oma talli -palvelun kautta sähköisesti tai tilinumeron ilmoituslomakkeella kirjallisesti. Huomioithan, että mikäli kasvattajia/omistajia on useampia, tulee kaikkien allekirjoittaa lomake. Tilinumeron ilmoittaminen on palkkion saajan vastuulla. Tallinimen puolesta allekirjoittaa virallinen edustaja. Alaikäisen puolesta ilmoituksen allekirjoittaa huoltaja.

Tilinumeron ilmoitus koskee kaikkia vuoden 2021 maksatuksia:

Ravihevosten kasvattajapalkinnot

Ratsujen ja ponien kasvattajapalkinnot

Suomenhevosen monimuotoisuuden ylläpitäminen (Työmestaruus)

Suomenratsujen kasvattajapalkinnot

Tammapalkkio

 

Lisätietoja:

Kasvatuksen tuet – Hippos

Oma Talli

Tilinumeron ilmoituslomake – Hippos

 

Suomenhevoset ja ravihevoset
Soila Lehmusvaara
Puh. 020 760 5253
soila.lehmusvaara@hippos.fi

Ratsut ja ponit
Sanna Uotila
Puh. 020 760 5257
sanna.uotila@hippos.fi