Hyppää sisältöön

Näyttelyiden rokotusmääräykset vuonna 2023 ja vuodesta 2024 alkaen

Kuvassa hevosta rakennearvostellaan

Kuva Pirje Fager-Pintilä

Suomen Hippoksen järjestämissä näyttelyissä on tällä hetkellä voimassa vahva suositus näyttelyyn osallistuvien hevosten riittävästä rokotussuojasta hevosinfluenssaa vastaan. Näyttelyiden rokotusvaatimuksia tullaan muuttamaan vuodelle 2024 ja siirtymää muutokseen toteutetaan vuoden 2023 aikana.

1.1.2024 alkaen Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyihin, sekä oriiden jalostusarvostelutilaisuuksiin osallistuvilla hevosilla ja poneilla tulee olla Hippoksen näyttelysääntöjen mukaisesti voimassa oleva rokotussuoja:

* Kalenterivuonna 2024 1-vuotiaaksi kääntyvällä tai sitä vanhemmalla hevosella tai ponilla tulee olla vähintään kaksi perusrokotetta annettuna.
* Toinen perusrokote tulee antaa 21–92 vrk:n kuluessa ensimmäisestä perusrokotteesta.
* Viimeisimmän rokotteen antamisesta tulee olla kulunut vähintään 5 vrk ja enintään 365vrk.

Ravi- ja ratsastuskilpailujen sekä islanninhevosten kilpailuissa ja näyttelyissä käytettävät rokotusohjelmat poikkeavat Hippoksen näyttelyissä käytössä olevasta rokotusohjelmasta. Tarkistathan ponin tai hevosen rokotusohjelmaa suunnitellessa, että se noudattaa myös lajikohtaisia vaatimuksia.

 

Lisätietoja:
Kimmo Lampinen
Puh. 040 617 6520