Hyppää sisältöön

Muistathan varsomiskaudella: varsomisilmoitus, hallintaoikeuden siirto ja tamman jouhinäyte

Kuvituskuva Maisa Hyttinen

Tamman omistajan on hyvä muistaa seuraavat tärkeät asiat varsomiskaudella: varsomisilmoitus, tamman hallintaoikeuden siirto ennen varsan syntymää ja tamman jouhinäytteen talteen ottaminen. Ilmoitukset teet vaivattomasti Oma Talli-palvelussa

1: Varsomisilmoitus

Varsomisen ilmoittamisen yhteydessä varsalle anotaan kantakirjaan merkitsemistä sekä ravivarsalle myös ravikilpailuoikeutta. Näitä haettaessa kasvattaja sitoutuu noudattamaan rekisteröintiä ja jalostustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä, kantakirjan jalostusohjesääntöä liitteineen sekä ravikilpailusääntöjä. Järjestelmän kautta ilmoitetaan myös kaikki kantakirjojen ulkopuolella syntyneet varsat eli statuksella ”muu kuin rekisteröity hevoseläin” rekisteröitävät varsat.

Varsomisen sähköisen ilmoittamisen löydät Oma Tallissa tamman tiedoista, tiineysluettelon vierestä, kohdasta ”Varsominen”, josta pääsee ilmoittamaan astutuksen tuloksen. Katso ohje: varsomisen ilmoittaminen (pdf) tai varsomisen ilmoittaminen (YouTube-video)

Varsalle voi laittaa palvelussa kaikkiaan viisi nimiehdotusta ja ilmoittaa varsan sijaintipaikan, jos se on muualla kuin omistajan luona. Oma Tallissa voi ilmoittaa syntyneeksi myös ulkomaille ensirekisteröitävät varsat ja samalla ilmoittaa niiden ensirekisteröinnistä ulkomaiseen kantakirjaan. Myös vanhat, aiemmin ilmoittamatta jääneet luomiset ja tiinehtymättömyydet voi päivittää järjestelmän kautta.

2: Tamman hallintaoikeuden siirto ennen varsan syntymää

Varsovan tamman omistajanvaihdos tai hallintaoikeuden siirto täytyy hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen varsan syntymää. Kasvattajuutta ei voi muuttaa enää varsan synnyttyä, joten kasvattajaksi merkitään automaattisesti tamman omistaja tai se taho, jolla on tamman hallintaoikeus varsan syntymähetkellä.

Kätevimmin hoidat tamman omistajanvaihdoksen tai hallintaoikeuden siirron Oma Tallissa. Varsan syntymäilmoituksen pääsee tekemään tamman omistaja tai haltija kasvattajarekisterissä.

3: Jouhinäytteen ottaminen turvaa tunnistamisen

Varsan rekisteröimisen olennaisena osana on polveutumismääritys vanhempiinsa. Jos emästä ei ole olemassa aiempaa näytettä tai määrityksen olemassaolosta ei ole varmuutta, kannattaa tammasta ehdottomasti ottaa jouhinäyte varmuuden vuoksi talteen  erityisesti sen varalta, että tamma menehtyy varsomiseen tai pian sen jälkeen.

Normaalitilanteessa tunnistaja ottaa emästä näytteen viimeistään varsan tunnistuksen yhteydessä. Tunnistuslainsäädännön mukaan varsa pitää tunnistaa ennen pysyvää lähtöä syntymätilalta tai siirron tulee tapahtua emää seuraavana varsana. Jos tunnistaminen emän alla ei ole mahdollista, on varsan DNA-määritys mahdollista tehdä etukäteen otetun näytteen avulla. Varmista siis, että emän jouhinäyte on otettu talteen ja käytettävissä!

Jouhinäytteen käsittelet näin:

  • jouhia tarvitaan 20–30 kpl
  • jouhet irrotetaan nyppäämällä, ei saksilla leikaten
  • jouhet voi ottaa hännästä tai harjasta
  • nypi jouhet juurineen. Tutkimukseen tarvitaan nimenomaan karvatupet, joten jouhien latvoja voi lyhentää
  • valmiiksi irronneet jouhet eivät sovellu näytteeksi
  • teippaa jouhet esimerkiksi puhtaalle paperille
  • merkitse paperiin eläimen tiedot (nimi, rekisterinumero, omistajan tiedot)
  • säilytä näyte suljettavassa muovipussissa, jotta siihen ei sekoitu muuta dna:ta kuten ihosoluja tai koirankarvoja

Anna näyte tunnistajalle varsan tunnistuksen yhteydessä. 

Tunnukset Oma Talliin?

Sähköistä asiointia varten tarvitaan tunnukset Oma Talliin. Tunnushakemukset käsitellään 1–3 arkipäivän kuluessa. Jos mahdollisuutta sähköisten palveluiden käyttöön ottamiseen ei ole, voi varsomisen tiedot ilmoittaa osoitteeseen varsomisilmoitus@hippos.fi.

Lisätietoja:
Hallintaoikeuden siirrot:Krista Nyqvist, puh. 040 506 3308, krista.nyqvist@hippos.fi

Suomenhevoset: Soila Lehmusvaara, puh. 020 760 5253, soila.lehmusvaara@hippos.fi
Lämminveriset ravihevoset: Anne Sutinen, puh. 020 760 5252, anne.sutinen@hippos.fi
Lämminveriset ratsuhevoset ja ratsuponit: Krista Nyqvist, puh. 020 760 5262, krista.nyqvist@hippos.fi
Connemarat, shetlanninponit, newforestinponit ja welshponit: Sanna Uotila, puh 020 760 5257, sanna.uotila@hippos.fi
Islanninhevoset, gotlanninrussponit ja vuonohevoset: Jenni Teikari, Puh. 020 760 5259, jenni.teikari@hippos.fi
Arabialaiset täysiveriset: Mirka Kivelä, puh. 020 760 5263, mirka.kivela@hippos.fi