Hyppää sisältöön

Laatuarvostelun avauspäivässä nähdään 29 askellajihevosta ja viisi kenttähevosta

Laatuarvostelu 2021 mainos

Laatuarvostelu on FWB-yhdistyksen ja Suomen Hippoksen vuosittain järjestämä laatukilpailu 4-vuotiaille lämminverisille ratsuhevosille, sekä varsoneille 5-vuotiaille lämminverisille ratsutammoille. Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Passion For Dressage ja Equiocare.

Vuoden 2021 Laatuarvostelu järjestetään kaksiosaisena Nuorten Hevosten Festivaalin yhteydessä Ypäjän Hevosopistolla. Kenttä- ja askellajihevoset arvostellaan tulevana lauantaina 14. elokuuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja Laatuarvostelusta toimitetaan myös ilmainen verkkolähetys. Laatuarvostelun toinen osuus nähdään lauantaina 21. elokuuta, jolloin vuoronsa saavat estehevoset. Estehevosten ilmoittautuminen on avoinna 15. elokuuta saakka.

Laatuarvostelun 2021 avauspäivään ilmoittautui yhteensä 29 askellajihevosta ja viisi kenttähevosta. Laatuarvostelussa jokaisen lajin viiden parhaan hevosen omistajalle maksetaan rahapalkinto sijoittumissäännön mukaan ja viisi parasta FWB-hevosta keräävät kasvattajapisteitä, joiden mukaan maksetaan kasvattajapalkinnot. Voittajalle on lisäksi tarjolla kiinnitys Pohjantähti Triple Crown -erikoispalkintoon, jossa sekä Laatuarvostelun, 5-vuotisderbyn että Breeders’ Prizen voittavan hevosen omistaja palkitaan 10 000 euron lisäpalkinnolla. Tapahtumat alkavat Derbykentällä klo 9.30 kenttähevosten maastoestekokeella. Askellajihevoset suorittavat osuutensa juhlakentällä klo 14.00 alkaen. Laatuarvostelusta tarjoillaan ilmainen verkkolähetys osoitteessa haven.fi/live.

 

Kenttähevoset suorittavat Aki Karhiapään tekemän maastoesteradan

Kenttähevosia ilmoitettiin Laatuarvosteluun yhteensä viisi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kenttähevoset arvostellaan kokonaan omana luokkanaan ja niin ikään ensimmäistä kertaa hevosten tulee suorittaa maastoesterata. Maastoesteradan on suunnitellut kenttäratsastuksen ammattilainen Aki Karhiapää. Maastokokeen lisäksi kenttähevoset suorittavat vapaamuotoisen askellajiarvioinnin sekä hevoset rakennearvostellaan. Kenttähevosten estetuomareina toimivat Carl-Harry Frey ja Tarja-Tuulikki Nurmi, askellajien arvioinnista vastaa Anne-Mari Pekonen sekä rakennearvostelusta vastaava Annu Stenqvist.

 

Askellajihevosia arvostelemassa kansainvälinen huippuammattilainen Rien van der Schaft

Laatuarvostelun askellajihevosia saapuu arvostelmaan hollantilainen Rien van der Schaft

Askellajihevosten laatuarvostelu koostuu kouluradalla tehtävästä askellajien arvioinnista sekä rakennearvostelusta. Tämän vuoden Laatuarvostelutuomaristossa nähdään uusia kasvoja, kun kouluratsastuksen maajoukkuevalmentaja, hollantilainen Rien van der Schaft tuomaroi askellajihevosia. Rien van der Schaft on kouluttanut yhdeksän hevosta kouluratsastuksessa Gran Prix -tasolle sekä kilpaillut EM- ja MM-tasolla. Hän on toiminut menestyksekkäästi mm. Hollannin maajoukkuevalmentajana. Rien van der Schaftin kanssa askellajihevosia arvostelee Anne-Mari Pekonen. Rakennearvostelusta vastaa Annu Stenqvist.

 

LAATUARVOSTELUN KÄSIOHJELMA

Laatuarvostelun lähtölistat löytyvät Equipesta:

Kenttähevoset

Askellajihevoset 

Lisätietoja: www.finnishwarmblood.fi/laatuarvostelu

 

Ilmoittautuminen estehevosten Laatuarvosteluun päättyy sunnuntaina 15.8. Ilmoittautuminen tehdään Kipa-järjestelmään. 

 

Nuorten Hevosten Festivaali

Vuoden 2021 Laatuarvostelu järjestetään Nuorten Hevosten Festivaalin yhteydessä. Nuorten Hevosten Festivaalin kouluratsastus osuus järjestetään 13-.-15. elokuuta yhdessä Hevosopisto Eventing kanssa. Esteratsastuksen Nuorten Hevosten Festivaali kilpaillaan 20.-22. elokuuta.

Lisätietoja Nuorten hevosten Festivaalista: » Nuorten hevosten Festivaali (hevosopisto.fi)