Hevosjalostuksen keskeinen tavoite on parantaa hevosten perinnöllistä tasoa. Käytännössä tämä tarkoittaa edellistä sukupolvea kilpailukykyisempiä, niin sanotusti parempia, suoritushevosia. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että terveet hevoset ja elinvoimainen rotu ovat kaiken kasvatuksen ja hevosurheilun perusta. Jalostettavien ominaisuuksien ja niihin tähtäävien keinojen tulee olla sellaisia, että niiden kautta ei aiheuteta ongelmia hevosten terveyteen. Rotua tulee kehittää kohti parempia suoritusominaisuuksia huomioimalla fakta, että terveet hevoset voivat suorittaa parhaalla mahdollisella tasolla.
Erirotuisilla hevosilla esiintyy huomattava määrä erilaisia perinnöllisiä sairauksia. Aihetta tutkitaan runsaasti ja uutta tietoa sairauksien taustoista saadaan jatkuvasti. Sairaus voi olla yksinkertaisesti periytyvä tai taustaltaan monitekijäinen, jolloin ilmenemiseen vaikuttavia geenejä ja muita tekijöitä on useita. Tällöin ympäristötekijöiden, kuten olosuhteiden, ruokinnan ja liikunnan, merkitys korostuu. Puhutaan myös niin sanotuista kynnysominaisuuksista, jolloin ominaisuus tai sairaus ilmenee vasta, kun tietty geneettinen alttius ylittyy. Perinnöllisen sairauden aiheuttava geeni voi olla joko dominoiva tai resessiivinen, se voi olla myös sukupuoleen sitoutunut tai hypätä jopa sukupolven yli. Jotkut niistä aiheuttavat yksilön kuoleman jo ennen syntymää tai pian sen jälkeen, osa vaikuttaa elämään haitallisesti myöhemmin.
Puhuttaessa perinnöllisistä sairauksista ei voida sivuuttaa sukulaistumisen vaikutuksia. Sukusiitosprosenttien noustessa, ja tätä kautta populaation sukulaistuessa, todennäköisyys haitallisten resessiivisten alleelien esilletuloon kasvaa. Tällaisessa tilanteessa muutoin piilossa olevat haitalliset geenit pääsevät yleistymään populaatiossa mahdollistaen useiden perinnöllisten sairauksien esiintymisen. On siis tärkeää pitää huolta populaation riittävästä heterotsygotiasta, eli eriperintäisyydestä. Käytännössä tämä tapahtuu käyttämällä siitokseen mahdollisimman paljon eri oriita, jotka ovat mahdollisimman vähän sukua keskenään.
Hevosilla esiintyvistä ja seurattavista perinnöllistä sairauksista osteokondroosi on yksi tunnetuimmista. Osteokondroosi on erityisesti lämminverisillä ravihevosilla ja -ratsuilla yleinen ortopedinen kehityshäiriö, joka vaikuttaa hevosen myöhempään käyttöön. Sairauden seurauksena rustonsisäinen luutuminen häiriintyy ja seurauksena voi olla eriasteisia nivelkohtaisia muutoksia, kuten nivelpinnan epätasaisuutta, ns. irtopaloja tai luunsisäisiä kystia. Myöskään suomenhevonen ei ole suojassa irtopaloilta, sillä uusimman tutkimuksen perusteella jopa 17 %:lla nuorista suomenhevosista on osteokondroosimuutoksia. Sairauden tausta on vielä osittain tuntematon, mutta selvää on, että perimällä on iso rooli.
Hevospiireissä on herkästi vallalla ajatus, että helposti se irtopala nivelestä poistetaan (ja tottahan se joidenkin nivelten osalta onkin), mutta pitäisi ajatella kokonaisuutta ja tulevaisuutta. Tilanteessa olennaista on se, että sairauden tausta on osittain vielä tuntematon, emmekä välttämättä tiedä esimerkiksi taustalla olevia geneettisiä korrelaatioita. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtäessä valintaa jonkin ominaisuuden suhteen, tapahtuu samalla muutosta myös jossain toisessa ominaisuudessa. Jos tämä muutos on kehitystä parempaan suuntaan, puhutaan positiivisesta geneettisestä korrelaatiosta, mutta jos muutos on toiseen suuntaan, on kyseessä negatiivinen geneettinen korrelaatio. Niin kauan kun emme tiedä onko taustalla tällaisia korrelaatioita, on niiden mahdollinen olemassaolo hyvä pitää mielessä. Erityisen tärkeää tämä on tilanteissa, joissa kyseessä on monitaustainen perinnöllinen sairaus. Ei ole normaalia, että luustosta ja rustosta irtoaa paloja. Irtopalaleikkauksista koituu myös ylimääräisiä kustannuksia.
On selvää, että radoilla on pärjääviä hevosia, joilla on osteokondroosimuutoksia, mutta suorituskykyyn positiivisesti vaikuttavat ominaisuudet eivät todennäköisesti ole riippuvaisia luustonkehityshäiriöstä, vaan muista ominaisuuksista. Kyseinen hevonen siis kykenee suorittamaan muutoksista huolimatta. Kuten sanottu, osteokondroosi on moniperintäinen sairaus. Jotkut sairauden esiintymiseen vaikuttavat tekijät ovat varmasti eduksi myös suorituskyvyn kannalta. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi nopea kasvu ja kehitys, sekä varhainen valmennus.
Osteokondroosin ilmentymiseen vaikuttavat siis sekä perimä että ympäristötekijät. Alttius sairastumiseen on kuitenkin geneettistä. Kun sairastumisalttiuden vaihteluun vaikuttavat geneettiset tekijät, sairaiden yksilöiden sukulaisilla, esimerkiksi jälkeläisillä ja sisaruksilla, on suurempi riski sairastua osteokondroosiin kuin populaatiossa keskimäärin. Esimerkkinä tästä laskennallinen tilanne, jossa sairauden esiintymisfrekvenssi on 5 % (kuten kintereen osteokondroosimuutoksilla suomenhevospopulaatiossa), ja sairauden heritabiliteetin oletetaan olevan 0,4 (=keskinkertainen periytymisaste). Tällöin sairaiden yksilöiden sukulaisilla riski muutoksille on kaksinkertainen muuhun populaatioon nähden. Luonnollisesti riski vaihtelee riippuen kyseisten muutosten esiintymisfrekvenssistä ja periytymisasteesta.
Vaikka viimeisimmät tutkimustulokset osoittavat, että eri nivelten muutoksilla on osittain eriävä geneettinen tausta, ei sairautta täysin voida eritellä. Ei siis voida valikoida pelkästään helposti poistettavia kintereen irtopaloja, vaan jos frekvenssit nousevat rodussa, kaikki muutokset yleistyvät.
Osteokondroosi ei kuitenkaan ole ainoa yleistyvä perinnöllinen sairaus. Suomenhevosilla huolestuttavalla tavalla lisääntynyt kesäihottuma on taustaltaan ja syntymekanismiltaan vielä tuntematon, mutta on syytä olettaa, että taustalla on perinnöllisiä tekijöitä. Kesäihottuma on polttiaisten aiheuttama yliherkkyys ja se hankaloittaa hevosen elämää sekä vaikuttaa ratkaisevasti hevosen hyvinvointiin. Sairaus aiheuttaa voimakasta kutinaa, jolloin hevonen voi hangata ihonsa rikki. Sairaus aiheuttaa merkittävää lisätyötä ja -kustannuksia kutinahevosen omistajalle ja valmentajalle hevosen tuskaisan olotilan lisäksi, joten kesäihottumaisten yksilöiden siitokseenkäyttöä on syytä harkita vakavasti.
Hevosjalostuksen kulmakivi on aina hevosten hyvinvointi ja yksilöiden on pystyttävä elämään lajityypillistä elämää. Kasvattajan ja omistajan näkökulmasta on otettava huomioon myös taloudelliset tekijät. Kesäihottuman hoito aiheuttaa kuluja samoin kuin esimerkiksi irtopalojen poisto. Tähystysleikkaukseen liittyy aina omat riskitekijänsä, mutta myös kulunsa, ja operaatiosta toipumiseen tarvittava aika on aina pois muusta valmentautumisesta. Palojen poistamatta jättäminen voi kuitenkin aiheuttaa omat ongelmansa myöhemmällä uralla.
Muilla roduilla esiintyviä ja testattavia perinnöllisiä sairauksia ovat esimerkiksi newforest-poneilla testattava kongenitaalinen myotonia, eli synnynnäinen lihasjäykkyys, connemaraponeilla esiintyvä HWSD eli kavioiden perinnöllinen irtoseinämäisyysoireyhtymä sekä shetlanninponeilla skeletal atavism eli kääpiökasvuisuus. Geenitestit näiden sairauksien kantajien löytämiseksi ovat olemassa. Jatkuva tutkimustyö ja uudet löydökset mahdollistavat uusien geenitestien tulon markkinoille, ja geenitestaaminen myös muiden yksinkertaisesti periytyvien sairauksien osalta on yleistyvää ja lisääntyvissä määrin arkipäivää myös hevosjalostuksen tulevaisuudessa. On hyvä muistaa, että tammojen testaaminen erityisesti resessiivisesti periytyvien ominaisuuksien osalta on olennaista, sillä varsa saa puolet geeneistään emältään ja puolet isältään.
Jokaisen kasvattajan on syytä miettiä käyttääkö jalostukseen tietoisesti yksilöitä, jotka periyttävät rotuun hevosten hyvinvointia heikentäviä ominaisuuksia. Kyseiset yksilöt voivat olla suorituskyvyltään ja kapasiteetiltään erityisiä. Jos riskinä on kuitenkin tuottaa tulevaisuuden hevosia, joilla iho-ongelmat haittaavat normaalia elämää ja nivelten tähystysleikkaukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, eikä edes tähystys pelasta kaikilta ongelmilta, onko riski ottamisen arvoinen?
Isojen populaatioiden, kuten lämminveristen ravihevosten osalta tilanne ei ole niin huolestuttava, sillä rotu on laajalle levinnyt ja populaatioon on mahdollista löytää uutta, kyseisen ominaisuuden osalta, tervettä verta. Suomenhevonen on kuitenkin ainutlaatuinen rotu ja suljettu populaatio. Jos jonain päivänä huomaamme, että jalostusvalintojemme seurauksena rodussa on yleistynyt haitallinen perinnöllinen ominaisuus keinomme vaikuttaa ovat todella vähäiset. Suljettuun rotuun ei saa verta ulkopuolelta. On siis vaarallista hyväksyä suljetussa populaatiossa mitään selkeästi perinnöllistä sairautta. Pienten ja suljettujen rotujen osalta on kuitenkin aina muistettava asian toinenkin puoli. Rodun riittävän laaja geneettinen pohja on turvattava, joten muutoksia omaavien, mutta erisukuisten yksilöiden jalostuskäyttö voi olla joissain tilanteissa perusteltua.
Perinnöllisten sairauksien osalta kuultua kannattaa pohtia, sillä terveet hevoset ja elinvoimainen rotu on meidän kaikkien etu. Jalostus on aina tasapainoilua eri ominaisuuksien välillä, mutta jokainen kasvattaja vaikuttaa omalla panoksellaan siihen pääseekö jokin perinnöllinen ongelma yleistymään rodussa vai ei.
Susanna Back
Jalostusinformaatikko
Lähteitä ja lisää luettavaa
Osteokondroosin perinnöllinen vaihtelu suomenhevosilla – Back. S.
Short- and long-term racing performance of Standardbred pacers and trotters after early surgical intervention for tarsal osteochondrosis – McCoy A.M., Ralston S.L., McCue M.E., 2014.
Genetic Factors Underlying Disease and Performance Traits in Standardbreds – McCoy A.M., 2014
Treatment of Osteochondrosis Dissecans in the Stifle and Tarsus of Juvenile Thoroughbred Horses – Clarke K.L., Reardon R., Russell T., 2014.
Correlation between routine radiographic findings and early racing career in French Trotters – Robert C., Valette J.-P., Denoix J.-M., 2010.