Alustavat astutustilastot vuodelta 2025 julkaistiin 7.10.2025. Määrät laskivat kaikilla roduilla. Suomenhevosten kohdalla kolmen prosentin laskua voidaan pitää lisärahan tuomana torjuntavoittona, mutta erityisesti ravihevosten tilanne on hälyttävä. Suomen Hippoksen jalostusasiantuntija Susanna Back on laatinut katsauksen astutustilastoihin ja valottaa mitä laajaa kiinnostusta kerännyt lämminveristen ravihevosten työryhmä tulee muun muassa käsittelemään.
Hevoskasvatuksen haastava tilanne näkyy eniten ravihevosten astutusmäärissä. Tilanteesta erityisen huolestuttavan tekee se, että kotimaassa elinvoimainen hevosala nojaa nimenomaan ravikilpailutoimintaan. Suomenhevosilla juoksijasuunnan astutusmäärä laski noin seitsemän prosenttia, kun taas lämminverisillä ravihevosilla laskua oli jopa 15 prosenttia. Viimeisimmän viiden vuoden aikana molempien rotujen astutusmäärät ovat laskeneet kolmanneksen. Toimia kotimaisen kasvatuksen elvyttämiseksi tarvitaan välittömästi.
Elinvoimainen kasvatustoiminta tarvitsee kasvattajien lisäksi hevosenomistajia – uusia ihmisiä, unohtamatta jo lajin parissa toimivia. Tulevaisuuden ravihevosia luodaan nyt. Niiden mahdollistamat elämykset omistajille sekä kasvattajille ovat mittaamattoman arvokkaita, ja tätä on tuotava entistä enemmän esiin. Ala on juuri nyt voimakkaissa muutoksissa, jotka tulevat tarjoamaan positiivisia mahdollisuuksia, mutta vain, jos alan usko kantaa läpi haastavampien vuosien, kuten se teki 90-luvun laman aikana.

Mitä nykyiset tilastot meille kertovat?
Suomenhevoset:
- Juoksijasuunta: Alan haasteet näkyvät eniten juoksijasuunnan astutusten laskussa, -7 %. Käytettyjen oriiden lukumäärä ei ole laskenut lainkaan, mikä on positiivinen asia.
- Ratsusuunta: Ratsusuunnan astutusmäärät nousivat ilahduttavasti. Ylimääräisen tammapalkkion voidaan arvioida vaikuttaneen positiivisesti astutuspäätöksiin.
- Pienhevossuunta: Valmiiksi pienissä lukumäärissä jo yhden oriin muutokset voivat näkyä merkittävästi. Esimerkiksi viime vuonna suosittu ori Riikin Taaleri ei astunut tällä kaudella.
- Työ- ja käyttöhevossuunta: Käyttösuunnan suosio näkyy hyvin positiivisesti sekä oriiden että tammojen astutusmäärissä, ja tämä vahvistaa käsitystä siitä, että työhevossuunnan uudistus tuli tarpeeseen. Kyseessä olevat hevoset ovat usein yhden tai muutaman tamman saavia oriita, joiden merkitys rodun geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä on iso.
- Jalostusarvostelemattomat oriit: Käyttösuunnan suosio näkyy toivotulla tavalla myös arvostelemattomien oriiden määrän vähentymisessä. Rodun kannalta on tärkeää, että oriit käytetään jalostusarvostelussa, jolloin mm. niiden terveysominaisuudet tarkistetaan. Useat aiemmin arvostelemattomina käytetyt oriit on nyt jalostusarvosteltu.
- Merkillepantavaa: On hienoa, että eniten tammoja saaneiden oriiden joukossa oli useita ensimmäistä kauttaan astuvia nuoria oriita.
Lämminveriset:
- Positiivista: On hienoa, että kasvattajat ovat panostaneet kansainvälisesti parhaimpiin oreihin.
- Huolestuttavaa: Kotimaisten lämminverioriiden käyttömäärä putosi jopa 25 %. Tämä kertonee siitä, että monet pienkasvattajat (1–2 tammaa) ovat jättäneet omat tammansa astuttamatta. Kasvatuksen näkökulmasta olisi erittäin tärkeää, että laadukkaita kotimaisia oriita on myös käytössä ja niille on riittävästi kysyntää.
- Merkillepantavaa: Tuontispermaoriita käytettiin enemmän kuin kotimaisia oriita, tuontisperman osuus on nyt jopa 38 %. Lisäksi käytössä olleiden tuontispermaoriiden määrä kasvoi.
Työryhmät keräsivät laajan kiinnostuksen
Astutustilastojen julkaisun jälkeen Suomen Hippos julkaisi kasvattajakyselyn, jonka yhteydessä kartoitettiin kiinnostuneita lämminverisen ravihevosen sekä ratsujen ja ponien työryhmiin. Kyselyyn vastasi yhteensä 436 henkilöä, joista ratsujen ja ponien työryhmään ilmoittautui 22 ja lämminverisen ravihevosen työryhmään hienot 86 henkilöä. Kyselyn tuloksista tullaan kertomaan työryhmien käynnistettyä työnsä muun muassa seuraavien aiheiden parissa:
- Kilpailutoiminta ja kilpailuttaminen
- Omistajuus ja taloudellinen panostaminen
- Jalostus- ja siittolatoiminta
Lämminveristen ravihevosten työryhmä aloittaa toimintansa loppuvuoden 2025 aikana ja päätelmiä on tavoitteena käydä läpi Hevosalan Kasvatuspäivillä 2026. Kaikkiin työryhmätyöskentelystä kiinnostuneisiin tullaan olemaan yhteydessä tulevien viikkojen aikana. Lämmin kiitos kaikille mukaan ilmoittautuneille!