Jalostusvaliokunta käsitteli 13.12.2025 ja 3.2.2026 pitämissään kokouksissa suomenhevosten ja lämminveristen ravihevosten jalostusohjelmia alkionsiirtojen osalta. Ratsu- ja ponivaliokunta järjestäytyi vuoden ensimmäiseen kokoukseensa 16.2.2026.
Jalostusvaliokunta – muutoksia alkionsiirtosääntöihin
Jatkossa alkiovarsan kasvattajaksi merkitään luovuttajatamman omistaja. Muutos vastaa nykyisiä toimintatapoja ja helpottaa prosessin käytännön toteutusta.
”Lisäksi jokainen vastaanottajatamma merkitään astutetuksi tammaksi oriin astutusluetteloon silloin, kun alkionsiirrossa on käytetty Suomen orikiintiöön kuuluvaa oritta. Luovuttajatamma puolestaan näkyy oriin luettelossa yhtä monta kertaa kuin alkioita on siirretty vastaanottajatammaan”, Susanna Back Suomen Hippoksesta kertoo.
Nykyisen sääntöjen mukaan lämminverisillä ravihevosilla kantakirjaan merkitään vain yksi varsa vuodessa. Kirjaus on UET:n päätöksen mukainen.
Jalostusvaliokunnan kokouksessa keskusteltiin myös suomalaisen lämminverisen ravihevosen määritelmästä tulevaisuudessa sekä kuultiin tilannekatsaus lämminverikasvatustyöryhmän työskentelystä.
Ratsu- ja ponivaliokunta – toimintasuunnitelma 2026
Vuoden 2026 ratsu- ja ponivaliokunnan toimintasuunnitelmassa keskitytään
- Ratsu- ja ponikasvatuksen tilannetta parantaviin toimiin.
- Jalostusohjelmien kehittämiseen.
- Pohjoismaisten ratsuhevoskantakirjojen yhteistyön kehittämiseen.
- WBFSHn jäsenjärjestöilleen kehittämän Welfare Charterin toimien sisällyttämiseen suomalaisen lämminverisen ratsuhevosen kantakirjan toimintaan.
- Näyttelytoiminnan kehittämiseen.
Ratsu- ja ponivaliokunnan vuoden ensimmäisessä kokouksessa vahvistettiin esitys vuoden 2025 kasvattajapalkintojen, sekä tammapalkkion 2026 jakoperusteiksi. Lisäksi keskusteltiin suomalaisen lämminverisen ratsuhevosen ja ruotsalaisen lämminverisen ratsuhevosen kantakirjojen yhtäläisyyksistä ja eroista, sekä pohdittiin toimia ratsuhevoskasvatuksen tilanteen parantamiseksi. Valiokunnalle esiteltiin myös ratsu- ja ponikasvatuksen kehittämistyöryhmän tilannekatsaus. Työryhmä koostuu rotuyhdistysten edustajista, sekä kasvattajakyselyn kautta ilmoittautuneista hevosalan toimijoista. Työryhmän on määrä kokoontua ensimmäisen kerran 5.3.2026.
Jalostusohjelmiin tehdyt muutokset alkionsiirtopykäliin (muutos tummennetulla)
Suomenhevoset:
10. Alkionsiirto
Alkionsiirrossa noudatetaan EU:n ja maa- ja metsätalousministeriön asettamia vaatimuksia. Luvanhaltijoiden tulee ilmoittaa luovuttajatammat vuosittain Suomen Hippos ry:lle ennen ensimmäistä alkionkeruuta.
Alkionsiirtomenetelmällä syntyneen varsan kasvattaja on luovuttajatamman omistaja varsan syntymähetkellä, ellei kasvattajaksi ole ilmoitettu luovuttajatamman haltijaa Suomen Hippoksen kasvattajarekisterissä.
Jokainen vastaanottajatamma merkitään astutetuksi tammaksi oriin astutusluetteloon.
Alkionsiirrolla syntyvät suomenhevosvarsat merkitään kantakirjaan ja rekisteröidään ravikilpailuoikeudella, jos ne täyttävät kantakirjaan merkitsemisen ja ravikilpailuoikeuden saantia koskevat vaatimukset. Ravikilpailuoikeutta koskevissa aikarajoissa luovuttajatamma rinnastetaan vastaanottajatammaan sekä tiineyden että varsomisen osalta (Ravikilpailusäännöt 19§).
Lämminveriset ravihevoset:
9. Alkionsiirto
Alkionsiirrossa noudatetaan EU:n ja maa- ja metsätalousministeriön asettamia vaatimuksia. Luvanhaltijoiden tulee ilmoittaa luovuttajatammat vuosittain Suomen Hippos ry:lle ennen ensimmäistä alkionkeruuta.
Alkionsiirtomenetelmällä syntyneen varsan kasvattaja on luovuttajatamman omistaja varsan syntymähetkellä, ellei kasvattajaksi ole ilmoitettu luovuttajatamman haltijaa Suomen Hippoksen kasvattajarekisterissä.
Jokainen vastaanottajatamma merkitään astutetuksi tammaksi oriin astutusluetteloon.
Suomalaisen lämminverisen ravihevosen kantakirjaan voidaan merkitä vain yksi varsa tammasta vuodessa, pl. kaksoisvarsat. Tamman mahdollisia muita kyseisenä vuonna syntyneitä jälkeläisiä ei merkitä kantakirjaan, eivätkä ne saa ravikilpailuoikeutta. Ravikilpailuoikeutta koskevissa aikarajoissa luovuttajatamma rinnastetaan vastaanottajatammaan sekä tiineyden että varsomisen osalta (Ravikilpailusäännöt 19§).
Pakastetuista alkioista syntyneitä varsoja tai OPU/ICSI-geenitekniikalla syntyneitä varsoja ei merkitä kantakirjaan, eivätkä ne saa ravikilpailuoikeutta.
Lisätietoja:
Jalostusvaliokunta: Susanna Back, p. 040 505 8013
Ratsu- ja ponivaliokunta: Tea Niemi, p. 020 760 5258