Hyppää sisältöön

Coco Bongo Beach Ratsuoripäivien 2022 paras lämminverinen ratsuori   

Coco Bongo Beachin 224 omistaa Joy Ride Stable ja sen on kasvattanut Hengststation, Ferienhof Stücker,Josef & Christiane Wilbers. Oriin esitti Riikka Harjula. Kuva Leena Kahisaari

Ratsuoripäivillä palkittiin tänään lämminverisiä ratsuhevosoriita. Yhteensä seitsemän lämminverioritta ja yksi suomenpienhevonen  sai jalostukseenkäyttöoikeuden. Ratsoripäivien parhaana oriina palkittiin Rheinland-kantakirjaan merkitty ori Coco Bongo Beach. Parhaana FWB-oriina palkittiin Koivulan Hevostilan kasvattama ja Noora Nisulan omistama Legend Blackjack. 

Ratsuoripäivillä nähtiin 12 lämminveristä ratsuhevos- tai ratsuponioritta. Näistä seitsemän hyväksyttiin FWB-jalostukseen. Orilautakunnassa nähtiin tänä vuonna uutena jäsenenä huipputason esteratsastaja – ja valmentaja Mikko Mäentausta.
”On hyvä muistaa, että nuoret hevoset eivät ole samalla tasolla edes ikäluokkansa puolesta. Hevosta tuleekin valmistella sen ehdoilla, jolloin eroja niiden valmiudessa syntyy ja tässä vaiheessa ne vielä näkyvät. Tietenkin, kun ne tuodaan oripäiville arvosteltavaksi, niin tietyt edellytykset tulee täyttyä. Minusta 5-vuotias Coco Bongo Beach tuntui todella hyvältä ja kyvykkäältä hevoselta. Kokonaisuudessaan oli mielenkiintoista olla mukana oripäivillä ja koko tapahtumasta jäi hyvä fiilis. Täällä on ollut koolla hyvä hevoskasvatusporukka”, Mäentausta tiivisti.   

Mäentaustan mainitsema Coco Bongo Beach 224 (Coco-Bongo Boy – Undra, Loran) palkittiin Ratsuoripäivien 2022 parhaana esteoriina ja koko Oripäivien parhaana oriina ja sille myönnettiin toistaiseksi voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus.  

Orilautakunnan puheenjohtaja Anna Pajanen yhtyy Mäentaustan mielipiteeseen, että kahden vuoden koronatauon jälkeen oli mukava palata yleisötapahtumaan ja oriit olivat jälleen hyvin valmisteltuja. 
”Nykyään melkein kaikki oriit ovat harkiten jalostettuja, joka on tietysti ensimmäinen toiveemme. Hyvin selkeästi suuntautuneet este- ja kouluoriit ovat jopa edellytys urheiluhevosten jalostamiselle. Niiden pitää olla terveitä. Nykyisin hevoset ovat niin hyvärakenteisia, että sen puolesta kaikki pääsevät suorittamaan. Suorituskyky on se, mikä ratkaisee niiden hyvyyden ja silloin oletusarvon mukaan ne voivat olla jopa kansainvälisellä tasolla kilpailevia urheiluhevosia” Pajanen summaa. 

I jalostusluokkaan merkittiin yhteensä viisi oritta. Yksi näistä oli parhaana FWB-oriina palkittu ratsuhevosoriLegend Blackjack (Finest – Dolce Vita GER 2108, Don Primero). 3-vuotiasta I jalostusluokkaan merkittiin parhaana askellajioriina palkittu oriasema Helasuon omistama Gangster He’las (Governor – Sonnenwolke J.M., Bretton Woods). I jalostusluokan esteoriit olivat Hannu Vähämäen omistama ja kasvattama Funkel XO (Dia Carrado – Cortina, Contendro I), Markus Lindblomin Don Real (Don VHP Z – Valencia D, Nekton) ja oriasema Helasuon kasvattama ja omistama I’m Santos He’las (I’m Special de Muze – Hermosa He’las, Casall). I’m Santos He’las palkittiin ratsuoripäivien parhaana 3-vuotiaana. Helasuon oriaseman kolmas ori, 3-vuotias estehevonen Chris He’las (Christer 194 – Henrica He’las, Casaltino) merkittiin II jalostusluokkaan. Kaikki edellä mainitut oriit saivat jalostukseenkäyttöoikeuden vuosille 2022-2023.  

Oriit Chaplin, Hillside Forgotten Gold 52 NF , Kanndiaro CGC ja Don Henry 225 eivät tällä kertaa yltäneet jalostusoikeuteen saakka. Oriit Temptation van het Schaeck ja Meldon Finley olivat poissa. ST Campesino keskeytti. 

 

Orilautakunnan lausunnot, lämminveriset ratsuoriit: 

ESTEORIIT 

Coco Bongo Beach – Paras esteori ja Oripäivien paras ori
Ryhdikäs, vankka, sopusuhtainen hevonen. Energinen ja nopea ponnistus, joka ajoittain suuntautuu vielä liikaa eteenpäin. Oriilla on hyvä kapasiteetti. Hyppääminen on sille helppoa ja se haluaa olla varovainen. Laukan säädeltävyys on helppoa. Oriille myönnetään toistaiseksi voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus. 

I’m Santos He’las – Paras 3-vuotias ori
Jalo, modernia urheiluhevostyyppiä edustava ori. Hypyt ovat tasalaatuisia ja laadukkaita sekä varmoja. Oriilla on hyvä virheenkorjaamiskyky. Tasapainoinen ja rytmikäs laukka. Ori edustaa mielenkiintoisia eurooppalaisia suorituslinjoja. Ori merkitään FWB-kantakirjan I jalostusluokkaan ja sille myönnetään jalostukseenkäyttöoikeus vuosiksi 2022-2023. 

Funkel XO
Vankka, lihaksikas hevonen. Esteillä varovainen, mutta hypyt eivät olleet tasalaatuisia. Äärettömän nopeat jalat esteillä. Yhteistyöhaluinen hevonen. Ori merkitään FWB-kantakirjan I jalostusluokkaan ja sille myönnetään jalostukseenkäyttöoikeus vuosille 2022-2023. 

Don Real
Melko hyvää ratsuhevostyyppiä edustava ori, jolla on lihaksikas, hyvin kulmautunut takaosa. Hypyt ovat tasalaatuisia ja hevonen antoi kyvykkään vaikutelman. Oriin isänisä Diamant de Semilly on maailman johtavia estehevosperiyttäjiä. Emälinjassa useita kansainvälisesti arvostettuja periyttäjiä. Ori merkitään FWB-kantakirjan I jalostusluokkaan ja sille myönnetään jalostukseenkäyttöoikeus vuosiksi 2022-2023. 

Chris He’las 
Pieni, jalo hevonen, jonka laukka ratsastajan alla on sen vahvin ominaisuus. Hyppyjen laatu vaihtelee, mutta onnistuneet hypyt ovat melko laadukkaita. Ori on linjattu kolmannessa polvessa erittäin vahvat kansainväliset näytöt jättäneeseen oriiseen Casall. Ori merkitään FWB-kantakirjan II jalostusluokkaan ja sille myönnetään jalostukseenkäyttöoikeus vuosiksi 2022-2023. 

ASKELLAJIORIIT 

Gangster He’las – Paras askellajiori:
Elegantti ja korkeajalkainen, erittäin ryhdikäs ori, jolla on laadukkaat askellajit ja erittäin aktiivinen takaosa. Ori polveutuu kansainvälisesti hyvin menestyneistä hevosista. Ori merkitään FWB-kantakirjan I jalostusluokkaan ja sille myönnetään jalostukseenkäyttöoikeus vuosiksi 2022-2023. 

Legend Blackjack – Paras FWB-ori
Ryhdikäs, hyvää ratsuhevostyyppiä edustava ori, jolla on hyvä asenne. Askellajit ovat laadukkaat ja irtonaiset. Ori merkitään FWB-kantakirjan I jalostusluokkaan ja sille myönnetään toistaiseksi voimassa oleva jalostukseenkäyttöoikeus . 

Oriiden lausunnot julkaistaan kokonaisuudessaan Heppa-järjestelmässä  

Oriiden rakennekuvat 

Oritestien lisäksi tapahtumassa nähtiin Maria Collianderin kouluklinikka ja Mikko Mäentaustan esteklinikka sekä ratsuhevosoriiden Oriparaati. Oriparaatissa nähtiin oriit Carlos II (V Carlos), Chacco Boy 218,Comme la Lumière 229, Cornetino 231, Baloutelli 228, ja Crunchtastic 222 sekä videolla Levisonn 208.  

 

Riikin Taaleri ylsi II palkintoon – sunnuntaina palkitaan ratsusuunnan suomenhevoset

Suomenpienhevosyhdistys lahjoitti Riikin Taalerille ruusukkeen sekä 50 euron Back on Track lahjakortin. Riikin Taalerin kanssa kuvassa oriin esittänyt Olivia Kytö, omistaja Päivi Meriläinen ja kasvattaja Nina Suominen. Kuva Leena Kahisaari.

Päivän aikana jalostukseen hyväksyttiin II palkinnolla myös pienhevossuunnan suomenhevosori Riikin Taaleri (Tintin Timjami – Jasnan Pirpana, A.T. Unikuva). Ajettavuuskokeella jalostusarvostelun suorittaneen oriin omistaa Päivi Meriläinen ja sen on kasvattanut Nina Suominen. Suomenhevosten tulokset julkaistaan kokonaisuudessaan huomenna sunnuntaina.  

Tapahtumat jatkuvat huomenna sunnuntaina suomenhevosratsujen askellajikokeilla sekä testiratsastuksilla.  Lisäksi päivän aikana esiintyy viisi orittaa Suomenratsujen OriSuorassa. Päivä huipentuu suomenhevosoriiden palkitsemiseen.  

Tallenteiden sekä tapahtuman lipunmyynti  

www.hippos.fi/ratsuoripaivat  

Ratsuoripäivillä jalostusarvostellaan lämminverisiä ratsuhevosia ja ratsuponeja sekä ratsu-, pien- ja työhevossuunnan suomenhevosia. Lämminveristen ratsuhevosoriiden ja ratsuponioriiden 3-5 -vuotiaiden suorituskyvynkokeet kestivät torstaista lauantaihin, jalostusarvosteltavat 6-vuotiaat ja vanhemmat oriit arvosteltiin lauantaina. Ratsastettavuuskokeella arvioitavien suomenhevosten ratsastettavuuskokeet jakautuvat kahdelle päiville, lauantaille ja sunnuntaille.