Hyppää sisältöön

Alkuvuoden isäoritilastot

Erikasson kuninkuusraveissa 2013 Kuopiossa

Mobiilihepan menestyneimmät suomenhevoset 2021 kertoo tällä hetkellä kovaa tilastoa Erikassonista. Sijalta yksi löytyvä Morison ja sijalla kaksi oleva Lissun Eerikki ovat molemmat sen jälkeläisiä. Kuva Erikassonista Kuninkuusraveissa Kuopiossa 2013.

Astutuspäätöksien aika käy kuumana. Ravihevosten isäoritilastojen kärkipaikoilta ajalla 1.1.-10.5.2021 löytyvät oriit Viesker ja Vaellus sekä Andover Hall, Lexus Font ja Maharajah.

Viesker – Vaellus – Viesker

Suomenhevosten kokonaistilastossa sekä 5-vuotiaiden tilastossa ykköspaikkaa pitää ravilegenda Viesker. Alkuvuoden aikana radoilla nähtiin yhteensä 118 Vieskerin jälkeläistä, jotka ansaitsivat yhteensä 235 775 euroa. Toisena kokonaistilastossa heti Vieskerin rinnalla kärkkyy huippuori Liising 117 startanneella jälkeläisessä ja 235 235 euron ansioilla. Liisingin jälkeläisistä eniten pottia on kasvattanut 29. kertaa putkeen voittanut Parvelan Retu. Kokonaistilaston kolmannella sijalla on vuosien 2012 ja 2013 ravikuningas Erikasson 189 905 euron jälkeläisansioilla. Erikassonin jälkeläisiä on nähty radoilla huippuhevosten Lissun Eerikki ja Morison lisäksi yhteensä 32.

4-vuotiaiden suomenhevosten ykköspaikalla on uransa tappiotta jatkavan Siirin Valtsun isäori Vaellus. Toisena tilastossa on Viesker. Tilaston sijalla kolme on I.P. Lento.

Viesker pitää hallussaan ykkössijaa myös 5-vuotiaiden suomenhevosten tilastossa. Toisena tilastossa on nuorempaa ikäpolvea edustava Kihisee. Liising löytyy myös tästä tilastosta, tällä kertaa sijalta kolme.

 

Suomenhevoset 1.1.-10.5.2021

  1. Viesker 235 775
  2. Liising 235 235
  3. Erikasson 189 905

4-vuotiaat suomenhevoset 1.1.-10.5.2021

  1. Vaellus 13 750
  2. Viesker 6 180
  3. P. Lento 4 400

5-vuotiaat suomenhevoset 1.1.-10.5.2021

  1. Viesker 22 740
  2. Kihisee 19 700
  3. Liising 14 755

Andover Hall – Lexus Font – Maharajah

Lämminveristen ravihevosten kokonaistilaston kärkiori on Andover Hall. Periyttäjäoriin jälkeläisten ansiot alkuvuodelta 2021 ovat yli 250 000 euroa. Pottia on ollut keräämässä yhteensä 48 jälkeläistä menetysruuna Grainfield Aidenin johdolla. Toisena tilastosta löytyy ranskalaisori Love You 171 083 euron jälkeläisansioilla. Kolmatta tilaa 163 903 euron ansioilla pitää hallussaan Zola Boko.

3-vuotiaiden ykköspaikalla on Lexus Font, toisena Zola Boko ja kolmantena Il Villagio. Zola Boko pitää kakkospaikkaa myös 4-vuotiaiden tilastossa, jota johtaa huippuori Maharajah. Kolmantena 4-vuotiaiden tilastossa on Like A Prayer.

 

Lämminveriset ravihevoset 1.1.-10.5.2021

  1. Andover Hall 250 564
  2. Love You 171 083
  3. Zola Boko 163 903

3-vuotiaat lämminveriset ravihevoset 1.1.-10.5.2021

  1. Lexus Font 24 300
  2. Zola Boko 22 710
  3. Il Villaggio 17 860

4-vuotiaat lämminveriset ravihevoset 1.1.-10.5.2021

  1. Maharajah 89 905
  2. Zola Boko 48 539
  3. Like A Prayer 35 924