Hyppää sisältöön

11 uutta oritta lämminverijalostukseen Lahden juoksijaoripäiviltä

Djali Boko -hevonen

Kuvassa Djali Boko, jonka on kasvattanut Annemanna Ab. Oriin esitteli Oskari Mäenpää. Kuva Pirje Fager-Pintilä.

Lahden Jokimaalla järjestettävien Juoksijaoripäivien avauspäivänä jalostusarvosteltiin lämminverisiä ravihevosia. Uusia oriita kotimaisten kasvattajien saataville saatiin yhteensä 11. Yhdeksän oritta suoritti yksilöarvostelun ja kaksi jälkeläisarvosteltiin.

”Päivän aikana nähtiin suvultaan, suorituksiltaan ja rakenneominaisuuksiltaan erilaisia oriita. Yksilöarvostelussa korkeimman kokonaispistemäärän sai nuorena hyvin menestynyt, Suomessa syntynyt ori Lewis Ale. Päivän parhaana palkittiin kuitenkin jälkeläisarvosteltu ori Djali Boko (Ready Cash – Lucky Lavec, Pine Chip). Oriilla on Ruotsissa hieman yli 180 jälkeläistä, mutta kilpailleita on vasta noin 30. Kilpailleissa jälkeläisissä on jo muutamia ikäluokkamenestyjiä ja ori on näiden perusteella mielenkiintoinen lisä kotimaiseen hevoskasvatukseen. Lautakuntaa miellytti myös Djali Bokon tyyppi ja rakenne, ja ori esitettiin hienossa kunnossa,” kertoo johtaja Minna Mäenpää Suomen Hippoksesta arvostelulautakunnan puheenjohtajana.

Orinäyttelyssä eläinlääkäri tarkistaa oriin terveydentilan ja lautakunta arvostelee oriita jalostusohjesääntöjen määrällä tavalla. Oriit saavat käyttöoikeuden jalostukseen käytyään orinäyttelyssä. Lämminveriset ravihevosoriit arvostellaan niin sanotulla tuoteselostusmallilla, eli oriiden kokonaisarvostelu muodostuu suvun, kilpailusuoritusten, terveysominaisuuksien sekä lautakunnan yleisarvion perusteella. Lisäksi rakenneominaisuudet pisteytetään ja arvioidaan sanallisesti.

Lämminveristen ravihevosten arvostelulautakunnassa toimivat Minna Mäenpää (pj), Risto Väre, Jukka Huuskola, Heidi Sihvo, Jenni Timlin sekä koeajajat Ilkka Korpi ja Jyrki Tammimetsä.

 

Pisteet ja arvosteluluokat torstailta 17.2.

Yksilöarvostelussa: 

Lewis Ale (Andover Hall – Ripley, Ride The Night)
Omistaja: Medi-Eira Oy
Kasvattaja: Kuusaan Virma Oy
Kokonaispisteet 69
Jalostusarvosteluluokka: III keskinkertainen jalostusarvon ennuste

Maxus* (Muscle Hill – Gerri’s Joy, Enjoy Lavec)
Omistaja: Stall Zet
Kasvattaja: Nicholas F Cimino
Kokonaispisteet 68
Jalostusarvosteluluokka: III keskinkertainen jalostusarvon ennuste

Zephyr Kronos (Ready Cash – Orange Kronos, Yankee Glide)
Omistaja: Daskala Oy & Haanpää Kari & Kivimäki Johanna
Kasvattaja: Allev. Kronos Srl Soc. Agricola
Kokonaispisteet 67
Jalostusarvosteluluokka: III keskinkertainen jalostusarvon ennuste

Im Your Captain (Muscle Hill – Frisky Strike, Striking Sahbra)
Omistaja: Team Petsarit
Kasvattaja: Black Horse Racing
Kokonaispisteet 65
Jalostusarvosteluluokka: III keskinkertainen jalostusarvon ennuste

Livinonthedash (Muscle Mass – Sunshine Glide, Master Glide)
Omistaja: Stall Adore Oy – Stewart Steve H
Kasvattaja: Carver John A
Kokonaispisteet: 59
Jalostusarvosteluluokka: III keskinkertainen jalostusarvon ennuste

Gizmo De Veluwe (Andover Hall – Amazing Ride, Muscles Yankee)
Omistaja: Minna Konttinen
Kasvattaja: Lars Ingman Oy Ab
Kokonaispisteet 57
Jalostusarvosteluluokka: III keskinkertainen jalostusarvon ennuste

Religious (Pastor Stephen – Pepita Zet, Fill V)
Omistaja: Tiimi Rellulla Raveihin
Kasvattaja: Brixton Medical Ab
Kokonaispisteet 47
Jalostusarvosteluluokka: IV matala jalostusarvon ennuste

Affogato (Muscle Hill – Can’t Have My Moni, Cantab Hall)
Omistaja: Jari Hyvärinen
Kasvattaja: Moni Maker Stable
Kokonaispisteet 36
Jalostusarvosteluluokka: V erittäin matala jalostusarvon ennuste

Langen’s Greyhound (Look De Star – Maggan, Neon P.E.)
Omistaja: Ilona Lahdenranta
Kasvattaja: Ilona Lahdenranta
Kokonaispisteet 31
Jalostusarvosteluluokka: V erittäin matala jalostusarvon ennuste

Jälkeläisarvostelussa:

Going Kronos (Viking Kronos – Bell Power, Pine Chip)
Omistaja: West Breeding Oy
Kasvattaja: K. Breeding S.R.L.
Hyväksytty

Djali Boko (Ready Cash – Lucky Lavec, Pine Chip)
Omistaja: Riikka Avotie
Kasvattaja: Annemanna Ab
Hyväksytty

 

Juoksijaoripäivät jatkuvat huomenna perjantaina suomenhevosten jalostusarvosteluilla. Ilmainen suora lähetys tarjoillaan Suomen Hippoksen YouTube-kanavan kautta klo 9.00 alkaen.

Kuvat torstaina arvostelluista hevosista

Oriiden arvostelut päivittyvät Heppa-järjestelmään.

Torstain tallenne

 

Lisätietoja:

Johtaja Minna Mäenpää, Suomen Hippos, minna.maenpaa@hippos.fi tai p. 040 511 2067

www.hippos.fi/juoksijaoripaivat