Hyppää sisältöön

Ansiomerkit

Suomen Hippoksen ansiomerkki

Suomen Hippos ry:n jäsenjärjestöt voivat hakea ansioituneille henkilöille ansiomerkkiä. Ansiomerkkien myöntämisestä päättää Suomen Hippoksen hallitus. Esityksen hallitukselle tekee ansiomerkkitoimikunta. Ansiomerkkejä käsitellään hallituksessa pääsääntöisesti kahdesti vuodessa kesäkuussa ja marraskuussa.

Hakemukset on toimitettava Suomen Hippokseen kyseisen alueen hevosjalostusliiton tai maakuntaradan kautta.

Hinnat: Kultainen 120 e, hopeinen 70 e, pronssinen 50 e.

Raviurheilijan kultainen ansiomerkki

Raviurheilijan kultaisen ansiomerkin myöntää Suomen Hippos ry:n hallitus.

Merkki voidaan myöntää henkilölle, joka on ansioitunut hevosen kasvattajana, omistajana, ohjastajana tai on toiminut vähintään 20 vuoden ajan erittäin asioituneesti Suomen raviurheilun hyväksi.

Merkki voidaan myöntää ulkomaan kansalaiselle, mikäli hän on erittäin merkittävästi edistänyt suomalaista raviurheilua tai edesauttanut raviurheiluun liittyviä kansainvälisiä suhteita.

  • Yli 10 000 voiton mies

    Jorma Kontio haastattelussa

    Raviurheilun kultainen ansiomerkki myönnettiin Jorma Kontiolle 2013. Kontio aloitti raviurheilu-uransa jo vuonna 1967 vain 13-vuotiaana. Samana vuonna hän jo voitti ensimmäisen kerran. Kontio toimi myös valmentajana 1970-luvulta vuoteen 1994. Vuodesta 2000 hän on asunut perheineen Ruotsissa ja kotiratanaan Solvalla.

    Kontio on voittanut Suomessa ja kansainvälisesti lähes kaiken mahdollisen, jopa useita kertoja.

  • Menestynyt valmentaja ja ohjastaja

    Pekka Korpi voittajaseremonioissa

    Pekka Korpi palkittiin raviurheilun kultaisella ansiomerkillä Häntä voi hyvällä syyllä kutsua menestyjäksi, sillä hänen onnistumisensa raviurheilussa jatkuu vuodesta toiseen. Korpi aloitti raviurheilu-uransa vuonna 1971 ja hänellä on ollut valmentajalisenssi vuodesta 1978. Vihtiläinen Korpi on valittu viidesti Vuoden valmentajaksi. Hänellä on Suomessa valmennuksessa 70 hevosta. Korpi on saanut tänä vuonna Ruotsissa arvostetun kaksoislisenssin ja toimii ammattivalmentajana menestyksekkäästi kahdessa maassa.

  • Kuninkaiden ja kuningattarien kasvattaja

    Pentti Savolainen raveissa

    Nurmijärveltä lähtöisin oleva Pentti Savolainen aloitti vuokraviljelijänä, mutta siirtyi sittemmin täyspäiväisesti hevosmieheksi. Se kannatti, sillä Savolaisen kotikasvatti Vekseli voitti ravikuninkuuden neljästi peräkkäin vuosina 1979–1982 ja vielä vakuudeksi viidennen kerran vuonna 1984.

    Vuoden 1984 kuninkuus oli ikimuistoinen, sillä silloin Pentti Savolainen vei myös ravikuningattaren seppeleen Vekkuliinalla. Tapaus oli ainutlaatuinen, sillä Savolainen oli molempien hevosten omistaja, kasvattaja, valmentaja ja ohjastaja.

  • Kiikan Maestro

    Tuomo Mäkelä raveissa

    Tuomo Mäkelä tunnettiin ravipiireissä lempinimellä Kiikan Maestro. Kilpaileminen ja menestyminen huippuhevosilla seitsemällä vuosikymmenellä teki Mäkelästä kuitenkin ainutlaatuisen. Vaikka Tuomo Mäkelä oli ennen muuta urheilumies, hän oli kiinnostunut myös hevosjalostuksesta. Niinpä hänen työnsä elää vahvana myös tuhansien suomenhevosten sukutauluissa.

    Mäkelän tähtihevosia olivat muun muassa Veto, joka tosin ei päässyt kuninkuuskilpailuun, koska sitä ei hyväksytty kantakirjaan sekä Moskovasta tuotu Limit, joka puolestaan teki Käpylässä 1968 kilometrillä ajan 18,8. Tämän kovempaa ei ollut yksikään saman ikäinen mennyt Euroopassa.

  • Moninkertainen Suomen Ravivalmentajat ry:n puheenjohtaja

    Martti Keskinen raveissa

    Martti Keskinen tutustui hevosiin jo lapsuudessaan, kun hän ajoi hevosella puita metsästä ja opetteli ratsastusta. Myöhemmin hän opiskeli Ypäjällä hevostalouskoulussa, missä Keskinen aloitti myös kilvanajon. Keskinen sai valmennettavakseen Suomen ensimmäisen lämminverisen, Kamrat-Veikon, joka tosin syntyi junassa matkalla Neuvostoliitosta Suomeen.

    Keskinen oli kiinnostunut ravialan ammattilaisten oloista, elintasosta ja tulevaisuudesta. Raveissa liikkuessaan hän tutustui alan vaikuttajiin ja päätyi lopulta Suomen Ravivalmentajat ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Keskinen epäröi aluksi, oliko hänestä tehtävään taloudellisessakaan mielessä, sillä tehtävä vaati kiertämistä eri puolilla Suomea. Hänellä ei myöskään ollut aiempaa yhdistyskokemusta. Perustavassa kokouksessa vastaehdokkaita ei kuitenkaan ollut, joten Keskisestä tehtiin ensimmäinen puheenjohtaja vuonna 1971. Vuosien kuluessa hänestä kehittyi ammattikuntansa arvostettu edusmies ja alan puolestapuhuja.

  • Moninkertainen vuoden valmentaja

    Markku Nieminen poseeraa Ravigaalassa saatuaan raviurheilijan kultaisen ansiomerkin.

    Markku Nieminen on menestynyt raviurheilun parissa niin ohjastajan kuin valmentajankin roolissa. Pääasiassa lämminverisiin keskittynyt Nieminen on saavuttanut urallaan kymmeniä suurkilpailuvoittoja kotimaassa ja ulkomailla. Hänen kaikkien aikojen tunnetuin hevosensa lienee lämminveritamma Passionate Kemp, jolla hän kilpaili menestyksekkäästi niin Suomessa, Ruotsissa kuin Italiassakin. Uran voitokkain suomenhevonen on sen sijaan ollut Vokkerin Prinssi, jolla Nieminen voitti suomenhevosten Derbyn vuonna 1994.

    Omaa valmennustalliaan Nieminen on pitänyt Teivon raviradalla vuodesta 1985 lähtien, minkä lisäksi hänellä on valmennuskeskus Urjalassa. Yhteensä hevosia on yli 60. Niemisen valmennettavat ovat voittaneet useita kertoja muun muassa 4-vuotiaiden lämminveristen Derbyn sekä 3-vuotiaiden Kriteriumin.  Kokenut valmentaja onkin ollut kolmen parhaan joukossa arvioitaessa valmennettavien juoksemaa voittosummaa lähes tauotta vuodesta 1999 saakka.

  • Valmentajavelho

    Timo Nurmos Solvallan raviradalla Elitloppet-raveissa

    Timo Nurmos tutustui hevosiin jo lapsena. Vanhempien kotona oli työhevosten lisäksi useita ravihevosia, joiden mukana hän pääsi jo varhain kiertämään raviratoja niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Raviurheilu vei nopeasti mennessään. Ensimmäisen valmennettavansa intohimoinen hevosmies sai jo 15-vuotiaana, ja 16-vuotiaana hän voitti kotiratansa Tornion Laivakankaan ajajaliigan. Lisäksi hän työskenteli nuorena vuoden ajan menestyksekkään hevosmiehen Tuomo Mäkelän tallilla ja suoritti varusmiespalveluksensa Niinisalossa eläinlääkärin apulaisena.

    Ammattimaisen valmennustoiminnan Nurmos aloitti 1980-luvulla Torniossa, mistä hän myöhemmin lähti jatkamaan toimintaansa Ruotsin Solvallaan. Ruotsissa vuodesta 2002 asti vaikuttanut Nurmos on tällä hetkellä Suomen menestyneimpiä ja arvostetuimpia valmentajia. Hänen uransa kohokohtana voidaan pitää valmennettavansa Readly Expressin voittoa arvostetussa Prix d’Amériquessa.

  • Mies huippusuomenhevosten takana

    Lauri Hyvönen haastattelee Seppo Suurosta hänen saatuaan raviurheilijan kultaisen ansiomerkin.

    Seppo Suuronen tunnetaan muun muassa huippuori Patrikista, joka juoksi ravikuninkaaksi neljästi vuosina 1988–1991, minkä lisäksi hän on saavuttanut yhden kuninkuuden Villihotin kanssa vuonna 2011. Patrikista tuli kilpauransa jälkeen myös merkittävä siitosori, sen jälkeläisten joukossa on kaksi ravikuningasta, Rikhart ja Patrikin Muisto sekä ravikuningatar Uja.

    Valmentajana Seppo Suuronen on menestynyt Kuninkuusravien lisäksi muissa klassisissa ikäluokkakilpailuissa. Esimerkiksi vuonna 2005 Suuronen voitti suomenhevosten Kriteriumin Cordiitan ja Derbyn Artturen kanssa.

    Ravitalli Suuronen on kasvattanut merkittävän määrän huippusuomenhevosia. Kasvattien joukosta löytyvät muun muassa ravikuningas Vitter, kuninkuuskilpailuosallistujat Kilun Peedro ja Franko ja huipputamma Carmela. 2000-luvulla Ravitalli Suuronen Oy:n kasvatit ovat tienanneet raviradoilta yli 1,6 miljoonaa euroa.

  • Menestynyt valmentaja, kasvattaja ja ohjastaja

    Tapio Perttunen palkittiin raviurheilijan kultaisella ansiomerkillä

    Pelkosenniemeltä kotoisin oleva Tapio Perttunen on tullut suomalaisille tutuksi monien huippuravihevosten ohjastajana sekä valmentajana. Lisäksi hän on panostanut paljon myös hevoskasvatukseen, erityisesti Perttunen on yhdessä perheenjäsentensä kanssa kasvattanut menestyneitä suomenhevosia kuten Saran Salaman ja Tapsan Tahdin.

    Perttusen menestyksekkään kilpauran kohokohtiin nousevat erityisesti hänen ohjastaman, valmentaman sekä kasvattaman Saran Salaman voitot kotimaan suurkilpailuissa. Ravikuninkuuden Perttunen voitti Saran Salamalla kolme kertaa ja hän ajoi Hipon ravikuningattareksi jo vuonna 1981. Saran Salama on myös myöhemmin uransa jälkeen valittu Tähtien Talliin.

    Perttusen valmennustalli sijaitsee Orimattilassa ja kotiradallaan Jokimaalla hän on voittanut myös useita suurkilpailuja. Kylmäveristen Suur-Hollola-ajon Perttusen tallin Saran Salama voitti neljä kertaa peräkkäin vuosina 2004-2007. Lämminveristen Suur-Hollola-ajon voittoa Perttunen juhli vuonna 1984 valmentamansa Einarsinin kanssa.

  • Voitokas valmentaja ja ravikuninkaiden ohjastaja

    Porissa ravivalmentajan uransa aloittanut Harri Koivunen on jo vuosikymmeniä valmentanut Turun Metsämäen raviradalla, ja hän onkin yksi turkulaisen raviurheilun tunnetuimmista hahmoista.

    Koivunen on menestynyt sekä valmentajana että ohjastajana. Vuodesta toiseen Koivunen on tuttu näky valmentajatilaston kärjessä voitoissa mitattuna, useana vuonna hänen valmentamansa hevoset ovat voittaneet yli 100 kertaa. Koivusen valmennusuran yksi päätähdistä on ollut Ribaude, jonka hän valmensi ja ohjasti muun muassa Suuren Suomalaisen Derbyn voittoon vuonna 2008.

    Ohjastajana Koivunen on saanut nauttia menestyksestä niin lämminverisillä kuin suomenhevosilla. Kuninkuuskilpailun hän on voittanut neljä kertaa. Petten Koivunen ohjasti ravikuninkaaksi vuosina 1993 ja 1994. Erikassonin kanssa Koivunen juhli ravikuninkuutta vuosina 2012 ja 2013.

  • Antti Teivainen

    Antti Teivainen on Suomen kaikkien aikojen toiseksi voitokkain raviohjastaja. Ykkössijoja Teivaisella on kasassa vuoteen 2022 mennessä jo yli 8000 kappaletta.

    Teivainen on ohjastanut ravikuningattaruuden peräti seitsemän kertaa, joista viimeisimmän vuonna 2008. Lämminveristen Suur-Hollola-ajossa sekä St Michel -ajossa Teivainen on ohjastanut ykkössijan kolme kertaa. Smooth Blendin voittotulos vuoden 1993 St Michelissä oli myös ME-tulos.

    Ohjastustehtävien lisäksi Teivainen on toiminut menestyneesti ravivalmentajina. Vuonna 2012 Teivaisen valmentama Bosses Lily ylsi aina lämminveristen Kriterium-voittoon asti.