salama sara 918x159

Ruokinta

Hevonen on sopeutunut syömään pieniä määriä rehua kerrallaan laiduntaessaan ruohoaroilla. Liian harvat ruokintakerrat huonontavat sen fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Myös liian väkirehuvaltainen ruokinta on hevoselle epäluonnollista. Hevosta ei saa ruokkia välittömästi rasituksen jälkeen tai ennen sitä, vaan valmennusajat on sovitettava hevosen ruokinta-aikojen mukaan. Ruokinta-astiat pidetään puhtaina ja syömättömät rehuntähteet kerätään pois karsinasta tai tarhasta ennen seuraavaa ruokintakertaa. Ruokinnan muutokset tehdään varovasti asteittain, uuteen rehuun siirtymisen tulisi kestää 1–2 viikkoa.

Hevosen rehuannos kootaan vastaamaan sen ravinnontarvetta. Tarve vaihtelee mm. hevosen käytön mukaan. Hevosen perusrehut jaetaan karkea- ja väkirehuihin. Karkearehuja ovat laidunruoho, säilöheinä ja kuiva heinä. Väkirehuista yleisin on kaura, jonka lisäksi väkirehuihin luetaan esimerkiksi sokeripitoiset melassi ja melassileike sekä kasviöljyt. Markkinoilla on saatavana myös teollisia väkirehuja, jotka ovat joko täysrehuja tai tiivisteitä. Niillä täydennetään perusrehuja. Hevoselle annetaan tarpeen mukaan myös kivennäis-, vitamiini- ja suolalisää. Helpoin tapa huolehtia hevosen perussuolantarpeesta on laittaa sille suolakivi karsinaan.

Hevosen tärkein rehu on aina hyvälaatuinen heinä. Hyvä heinä on ravinteikasta, homeetonta, pölytöntä, lehtevää ja hyvän tuoksuista. Heinä voi olla kuivaa heinää tai esikuivattua säilöheinää. Kesäisin heinän voi korvata kokonaan tai osittain tuoreella laidunruoholla. Hevosen päivittäinen kuivan heinän tarve vaihtelee noin kuudesta kilosta aina reiluun kymmeneen kiloon saakka riippuen hevosen koosta. Pikkuponin heinän tarve on vähäisempi. Säilöheinän annostelu riippuu käytettävän rehun kosteudesta. Märkää rehua on annosteltava kilomääräisesti enemmän, koska se sisältää enemmän vettä. Joutilaan ja vähällä käytöllä olevan hevosen koko energiantarve voidaan tyydyttää hyvälaatuisella karkearehulla.

Väkirehuna hevosilla käytetään yleisimmin kauraa. Yksi litra hyvää kokonaista (ei litistettyä) kauraa painaa 550–600 g. Päivittäin syötettävän väkirehun määrä riippuu hevosen iästä, sukupuolesta, koosta, rodusta, valmennuksesta ja rehunkäyttökyvystä. Kaura-annoksen enimmäismäärä paljon liikkuvalle isolle hevoselle on 4–5 kg päivässä. Seuraponina elävälle shetlanninponille riittää hyvän mielen kourallinen.

Hevosen yksilöllisen ruokinnan suunnittelun apuna on hyödyllistä käyttää rehuista tehtyjä rehuanalyysejä. Erityisesti kilpahevosen, raskasta työtä tekevän hevosen, varsan ja siitostamman perusrehuja joudutaan usein täydentämään lisäenergialla tai -valkuaisella sekä kivennäisillä ja vitamiineilla. Ruokintaan kannattaa perehtyä kirjallisuuden sekä kokeneemman henkilön opastuksella. Sairaiden ja toipilaiden ruokinnassa opastaa eläinlääkäri.

Hevosen lihavuuskuntoa tarkkaillaan kokeilemalla kylkiä. Kylkiluiden tulee tuntua selvästi, mutta ne eivät saisi näkyä. Sopusuhtainen hevonen liikkuu mielellään ja on pirteä ja terveen näköinen. Liian laiha hevonen on usein apea, haluton ja sen karva on kiilloton ja suttuinen. Jos hevonen on laiha, kannattaa tarkistaa sen hampaat ja antaa sille loishäätölääkitys. Liikalihavuus rasittaa hevosen jalkoja ja muuta terveyttä. Lihava hevonen on usein haluton liikkumaan ja se saattaa väsyä helposti.


Ruokintaan liittyviä sairauksia

Hevonen on muita eläimiä alttiimpi ruuansulatuskanavan sairauksille, joiden yleisnimitys on ähky. Ähky voi aiheutua esimerkiksi ummetuksesta tai kaasun keräytymisestä suolistoon. Parasta ennaltaehkäisyä on ruokinta hyvälaatuisilla rehuilla energiantarpeen mukaan. Erityisesti äkillisiä ruokinnanmuutoksia tulee välttää. Tyypillisiä ähkyoireita ovat rauhattomuus, mahan alle potkiminen, kylkien katselu, makailu ja piehtaroiminen. Mikäli hevonen sairastuu ähkyyn, tulee välittömästi ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Ensiapuna estetään hevoselta syöminen, talutellaan hevosta rauhallisesti sekä estetään sen piehtarointi. Rasituksen jälkeen hevosen tulee antaa palautua kunnolla ennen rehujen tarjoamista. Jos hevonen ruokitaan kuivalla rehulla liian pian rasituksen jälkeen, ruokatorven tukoksen riski nousee. Tämä on vakava tila, joka vaatii eläinlääkärin välitöntä hoitoa.

Liikalihavuus ja liiallinen energiansaanti altistavat hevosta kaviokuumeelle, joka on erittäin kivulias sairaus. Kaviokuume ilmenee tavallisimmin etukavioissa, jotka ovat lämpimät johtuen kavion sisäisestä verenkiertohäiriöstä. Hevonen on haluton liikkumaan, ja se pyrkii siirtämään painoa takaosalleen seisomalla takajalat vatsan alla. Kaviokuumepotilasta ei saa liikuttaa, ja se tarvitsee välittömästi eläinlääkärin hoitoa. Paranemisennuste on usein huono.

Muita liiallisen energiansaannin aiheuttamia oireita ja sairauksia ovat lihasjäykkyys ja -kipu sekä lannehalvaus. Lannehalvaus, lihaskramppi ja yleinen lihasjäykkyys ovat aineenvaihdunnallisia sairauksia. Oireita ovat jäykkyys, köyrylanteisuus ja kipeät lihasryhmät. Kramppivaiheessa hevonen ei suostu kävelemään, se huohottaa ja hikoilee. Vakavissa vaurioissa hevosella on virtsaamisvaikeuksia ja virtsa voi värjäytyä tummaksi, jopa kahvin väriseksi. Lievissä tapauksissa hoidoksi voi riittää ruokinnan tarkistus siten, että sokeri- ja tärkkelyspitoisten rehujen määrää vähennetään. Vakavissa tapauksissa, joissa hevonen on selvästi kivulias ja sen liikkuminen on vaikeaa, tarvitaan eläinlääkärin hoitoa.

Liiallisen energiansaannin paras ennaltaehkäisy on oikein mitoitettu ja oikeanlainen ruokinta suhteessa valmennukseen. Myös säännöllinen liikunta ja huolellinen loppu- ja alkuverryttely ovat tärkeitä.


 
Tulosta sivu