Lähtösumma ja palkinnot

§ 31 Palkinnot

Rahapalkintoja on jaettava kaikissa lähdöissä vähintään neljä. Lisäksi jaetaan palkintoja osallistuvien hevosten lukumäärän mukaan seuraavasti:

9 tai 10 hevosta viisi palkintoa

11 tai 12 hevosta kuusi palkintoa

13 tai 14 hevosta seitsemän palkintoa

15 tai 16 hevosta kahdeksan palkintoa.

Ensimmäisen palkinnon suuruus on mainittava kilpailukutsussa. Rahapalkinnot sekä osallistuvien hevosten lukumäärän mukaan jaettavat palkinnot on mainittava käsiohjelmassa.

Vakiosarjoissa ja suurkilpailuissa lähdön toisen palkinnon tulee olla puolet ensimmäisestä palkinnosta ja toisen, kolmannen ja neljännen palkinnon summan tulee olla sama kuin ensimmäinen palkinto.

Kansainvälisissä suurkilpailuissa, joiden ensimmäinen palkinto on vähintään 20 000 euroa, voidaan edellä mainitusta palkintokaavioista poiketa. Vakio­sarjojen kaaviosta poikkeava palkin­tokaavio on kokonaisuudessaan julkaistava kilpailukutsussa ja käsiohjelmassa.

Suurkilpailujen, joiden ensimmäinen palkinto on vähintään 20 000 euroa, alkukilpailuissa tai välierissä ensimmäisen palkinnon tulee olla vähintään viisi prosenttia loppukilpailun ensimmäisestä palkinnosta, kuitenkin vähintään 2 000 euroa.

Suurkilpailujen, joiden ensimmäinen palkinto on pienempi kuin 20 000 euroa, alkukilpailuissa tai välierissä ensimmäisen palkinnon tulee olla vähintään kahdeksan prosenttia loppukilpailun ensimmäisestä palkinnosta.

Viidennen ja sitä seuraavien palkintojen on oltava vähintään kymmenen prosenttia ensimmäisestä palkinnosta lähdössä, jonka ensimmäinen palkinto on alle 3 000 euroa. Lähdössä, jonka ensimmäinen palkinto on vähintään 3 000 euroa, palkintojen on viidennestä palkinnosta lähtien oltava vähintään viisi prosenttia ensimmäisestä palkinnosta, kuitenkin vähintään 300 euroa. Palkinnot jaetaan yhden euron tarkkuudella.

Mikäli palkintoja maksetaan kilpailuissa useampia kuin hevosten lukumäärä edellyttää, järjestäjä määrää ylimääräisten palkintojen suuruuden.

Ennakkomaksullisissa suurkilpailuissa on loppukilpailussa palkittava kaikki hyväksytyn juoksun tehneet. Näiden ylimääräisten palkintojen tulee olla vähintään ilmoittamismaksujen suuruisia, paitsi Suur-Hollola-ajojen ja St Legerin loppukilpailuissa, joissa ylimääräisten palkintojen tulee olla vähintään kilpailuvuonna perittävien ilmoittamis- ja osallistumismaksujen suuruisia.

Jos kahden tai useamman palkintosijalle sijoittuvan hevosen juoksu päättyy tasapääjuoksuun, jaetaan vastaavien palkintojen summa niiden kesken tasan yhden euron tarkkuudella. Kun viimeisestä palkintosijasta tulee tasapääjuoksu, on kaikille tälle sijalle sijoittuville hevosille maksettava vähintään edellä kerrotun mukaiset vähimmäispalkintomäärät, eli vähintään kymmenen prosenttia ensimmäisestä palkinnosta lähdössä, jonka ensimmäinen palkinto on alle 3 000 euroa ja vastaavasti vähintään 300 euroa lähdössä, jonka ensimmäinen palkinto on vähintään 3 000 euroa. Kaikki rahapalkinnot merkitään tulospöytäkirjaan.

Kausi- tai erikoispalkinnon tai järjestäjän virheestä maksettavan korvauksen maksava yhteisö merkitsee tulospöytäkirjaan.

Kunniapalkinnoista ja niiden jakoperusteista tulee olla käsiohjelmassa maininta.

Kiertopalkinnoista tulee kilpailla niiden sääntöjen mukaan.

Välimatkapalkintoja ei saa maksaa.


« Takaisin sääntöihin
« Takaisin asiakohtaiseen hakemistoon


 
Tulosta sivu