Hevosten karsiminen
§ 40 Karsintajärjestelmä suurkilpailuissa, V5,- V75- ja vakiosarjoissa
40.1. Suurkilpailut
40.1.1. Yleistä
Suurkilpailujen järjestäminen edellyttää Suomen Hippoksen myöntämää lupaa ja hyväksymiä kilpailusääntöjä. Suurkilpailujen palkintoraja määrätään vuosittain. Muissa kilpailuissa, paitsi divisioonafinaaleissa on noudatettava alempaa palkintotasoa.
40.1.2. Suurkilpailukarsinta
Suurkilpailusarjoissa karsitaan hevoset seuraavien periaatteiden mukaan, mikäli kilpailukohtaisista karsintasäännöistä ei muuta johdu:
‑ hevosen saavuttama voittosumma kilpailuvuonna sekä sitä
edeltäneenä vuonna
‑ hevosten saavuttamat ennätykset ja sijoitukset kilpailuajankohtaa
edeltävän vuoden aikana
‑ hevosten keskinäiset kilpailut kilpailuajankohdasta vuosi taaksepäin
‑ hevosen sopivuus sarjaan ja nykykunto
Suurkilpailulähdöiksi katsotaan myös kilpailujen alkukilpailulähdöt.
Tasoitustenlaatija karsii hevoset. Hänen päätöksestään ei voi valittaa.
40.2. Vakiosarjat
Sijapisteet
Vakiosarjoissa kullekin hevoselle annetaan pistemäärä alla esitetyn järjestelmän mukaan. Jos johonkin lähtöön ilmoitetaan liikaa hevosia, ensimmäiseksi karsitaan vähiten pisteitä saanut hevonen, sitten toiseksi vähiten pisteitä saanut hevonen jne.
Peruspisteet viiden viimeisimmän kilpailun sijoituksista:
1. sija 200 pistettä
2. sija 120 pistettä
3. sija 80 pistettä
4. sija 50 pistettä
5. sija 30 pistettä
6. sija 20 pistettä
7. sija 10 pistettä
8. sija 10 pistettä
muut sijat, hylätyt ja keskeyttäneet 0 pistettä
Jokaisesta voitetusta 10 eurosta hevonen saa 1 pisteen. Pisteet lasketaan viidestä viimeisimmästä kilpailusta (koelähtöjä ei huomioida).
Karsintapistejärjestelmää käytetään totoraveissa ja ravikilpailuissa maa- tai jääradalla totoraveista ja ravikilpailuista maa- tai jääradalla saaduilla pisteillä.
Välistartit lasketaan viiteen viimeisimpään kilpailuun. Välistartit vähentävät pisteitä seuraavasti
1 välistartti -150 pistettä
2 välistarttia -250 pistettä
Lisäpisteet
Kun hevonen aloittaa kilpailu-uransa tai se on pitänyt vähintään kolmen kuukauden kilpailutauon, se saa 400 pistettä ilmoitettaessa ensimmäiseen kilpailuun tauon jälkeen. Kilpailutauosta ei anneta pisteitä lähdöissä, joiden ensimmäinen palkinto on vähintään 2 000 euroa.
Jos hevosen viidestä viimeisimmästä kilpailusta saama sijapistemäärä on suurempi kuin hyvityspisteiden ja tauon jälkeisten kilpailujen sijapisteiden summa, käytetään mahdollisessa karsinnassa hevosen viiden viimeisimmän kilpailun sijapistemäärää.
Hyvityspisteet tauosta vähenevät seuraavasti:
ensimmäisessä ilmoittamisessa hyvitys 400 pistettä
toisessa ilmoittamisessa hyvitys 250 pistettä
kolmannessa ilmoittamisessa hyvitys 150 pistettä
neljännessä ilmoittamisessa hyvitys 100 pistettä
viidennessä ilmoittamisessa hyvitys 50 pistettä
Tämän lisäksi hevoselle lasketaan pisteet tauon jälkeisistä lähdöistä.
Jos kahden tai useamman karsittavan hevosen pisteet ovat tasan, ratkaisevat ensisijaisesti sijapisteistä saadut pisteet ja toissijaisesti voitetusta rahasta saadut pisteet. Tasoitustenlaatija ratkaisee karsimisen, jos pisteet ovat vielä tämänkin jälkeen tasan.
40.3. Nuorten hevosten karsintapisteet
Kolmevuotiaiden lämminveristen ja neljävuotiaiden suomenhevosten karsintapisteet lasketaan kaksinkertaisina.
Jos kolmevuotias lämminverinen tai neljävuotias suomenhevonen on startannut edellisellä kaudella, sovelletaan viiteen ensimmäiseen starttiin taukopistejärjestelmää.
40.4. Ikäperusteinen karsinta ja yleiset karsintamääräykset
40.4.1. Ikäperusteinen karsinta
Karsinnassa voidaan etusija antaa tietylle ikäryhmälle (esim. 3-vuotiaat) tai ikäluokille (esim. 3-4-vuotiaat). Ikäryhmien sisällä karsinta tapahtuu normaalisti pisteillä. Mahdollinen ikään perustuva karsinta on mainittava erikseen kilpailukutsussa.
40.4.2. Yleiset karsintamääräykset
Tasoitustenlaatijan voi karsia selvästi sopimattomaan sarjaan ilmoitetun hevosen. Tällöin tasoitustenlaatijan on vaadittaessa perusteltava karsiminen kirjallisesti.












