13.4.2012 13.05Kesä tekee tuloaan
Kesä tekee tuloaan
Seinäjoen mielenkiintoinen Prix d’Etain Royal –kilpailu avaa tämän vuoden kansainvälisen suurkilpailusarjan hienolla tavalla. Koko lauantaipäivä on Toto75-finaalien ja Kasvattajakruunun ikäluokkatähtien myötä varsinainen urheilullinen herkkupala. Varma kevään merkki, kannattaa bongata.
Ennen raveja Seinäjoella kokoontuvat myös kesäradat vuotuiseen suunnittelupalaveriinsa. Tilaisuudessa vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan yhteisiä toimenpiteitä, paikalla on yli 20 aktiivia.
Suomessa on 23 totoraveja järjestävää kesärataa, kun Lapua palaa ravikartalle. Kesäraveja järjestetään touko-elokuun aikana yhteensä 49. Kesäraveilla on oma hyvinkin tärkeä rooli suomalaisessa raviurheilussa. Pienillä paikkakunnilla kerran-pari vuodessa järjestettävät ravikilpailut ovat aina alueellisesti merkittävä tapahtuma, joka edelleenkin kerää katsojat paikan päälle. Kesäraveissa on leppoisa tunnelma, kiireetön meininki, paljon tuttuja ja siellä ihmiset pääsevät lähelle hevosta.
Viime vuonna hyvin toiminut kesäratojen oma Ajomies-ajajakilpailu järjestetään uudelleen. Hippoksen päässä Heppa-järjestelmässä on tehostettu kilpailun pistelaskua. Lisäksi suunnitteilla on ravivalmentajien kanssa yhteistyössä rakennettu uusi oppilassarja. Nuorille ohjastajille ei koskaan avaudu liikaa ajomahdollisuuksia, ja kesäravit on mainio paikka päästä lajiin sisään.
Hippos-talossa kesäravien merkitys nähdään tärkeänä, ja siksi auttavaa kättä ojennetaan useilta eri osastoilta. Fintoto on luvannut tarjota apua mainosmateriaalin muodossa, ja uuteen uskoon viritetty Salama-peli lisää taatusti pelivaihtoja. Kesäraveissa paikalla on aina myös uusia asiakkaita, ja heille helppo pelaaminen on tärkeä asia. Kesäraviradoilla toiminta yleensäkin on hyvin aktiivista. Touhua pyöritetään pitkälti talkoopohjalta, suurella sydämellä ja hymyssä suin. Makkara- tai lettutiskillä voi haastella mukavia.

Hevosurheilu-lehti kantaa myös oman kortensa kekoon, vuosittainen kesärataliite on jo klassikko ja tänä vuonna kesäradoille tarjotaan lisää vetoapua kun Toto-lehden avulla on mahdollista korvata taloudellisesti raskas ja omin voimin työläästi toimitettava käsiohjelma.
Kun vielä Hippos-talon viestintä juonii omat kuvionsa tutulla teemalla ”Polttaa kesärata kuuma”, on luvassa hienoja elämyksiä läpi kesän eri puolilla Suomea. Bongaa sinäkin oma kesäratasi.
Jukka Niskanen, kilpailutoimenjohtaja
pvm
paikka
1.5.2012
Haapajärvi
20.5.2012
Haapajärvi
20.5.2012
Kokemäki
25.5.2012
Vieremä
27.5.2012
Kausala
28.5.2012
Loviisa
31.5.2012
Suonenjoki
3.6.2012
Kalajoki
4.6.2012
Riihimäki
7.6.2012
Kokkola
8.6.2012
Vieremä
12.6.2012
Lieksa
17.6.2012
Härmä
18.6.2012
Riihimäki
22.6.2012
Vieremä
23.6.2012
Kalajoki
23.6.2012
Kokemäki
24.6.2012
Kokemäki
24.6.2012
Kauhava
25.6.2012
Loviisa
29.6.2012
Vieremä
30.6.2012
Sodankylä
1.7.2012
Halsua
4.7.2012
Hankasalmi
7.7.2012
Kemijärvi
8.7.2012
Pihtipudas
9.7.2012
Loviisa
10.7.2012
Lieksa
12.7.2012
Riihimäki
14.7.2012
Jämsä
15.7.2012
Jämsä
15.7.2012
Kurtakko
16.7.2012
Loviisa
17.7.2012
Lieksa
19.7.2012
Suonenjoki
25.7.2012
Kalajoki
26.7.2012
Loviisa
27.7.2012
Vieremä
29.7.2012
Riihimäki
2.8.2012
Kokkola
5.8.2012
Riihimäki
5.8.2012
Kannus
7.8.2012
Lieksa
9.8.2012
Lapua
10.8.2012
Vieremä
12.8.2012
Pihtipudas
24.8.2012
Kokemäki
26.8.2012
Kaukonen
26.8.2012
Riihimäki
49
49












