valjastus 918 159

Huoltajalle

Raviurheilun nuorisotoiminta tarjoaa vuosittain noin 3 000 lapselle ja nuorelle ilonhetkiä hevosten, ponien ja mukavan yhdessäolon tiimoilta. Raviurheilun nuorisotoiminnassa tehdään paljon asioita ponien ja hevosten ympäröiminä. Ison, elävän olennon lähellä liikuttaessa on turvallisuudesta pidettävä erityistä huolta.

 

Valtakunnallisesti toimintaa koordinoi Suomen Hippos ry.  Paikallisesti toiminnasta vastaa raviradalla toimiva nuorisoravikerho. Toimintaa nuorisoravikerhossa ohjaa nuorisovastaava, ohjaaja tai apuohjaaja. Heidät on koulutettu tehtäväänsä nuorisotoiminnan ohjaajakoulutuksissa. Toiminnassa lapsi ja nuori tapaa uusia ihmisiä ja saa kavereita samanlaisista asioista kiinnostuneista.

 

Harrastuksen aloittaminen

Kun lapsi tai nuori kiinnostuu poniraviurheilusta, on hyvä aloittaa harrastus tutustumalla ponin hoitoon ja valmennukseen. Näin siis ennen oman ponin hankintaa. Ponin hoidon ja valmennuksen aakkosia pääsee oppimaan nuorisoravikerhoissa ja poniravikouluissa. Poniravikoulut tarjoavat kurssimuotoista opetusta selkeiden oppimistavoitteiden mukaan. Paikallisessa nuorisotoiminnassa opetellaan rutiineja kerhokerroilla.

 

Ravinuoreksi

Raviurheilun nuorisotoiminnassa mukana olevia nuoria kutsutaan ravinuoriksi. Mukaan toimintaan voi lähteä paikallisen raviradalla toimivan nuorisokerhon kautta. Paikallisissa toiminnoissa saattaa olla eroja, joten kannattaa aluksi olla suoraan yhteydessä paikallisen raviradan nuorisokerhon nuorisovastaavaan. Suomen Hippoksen nuorisovastaavaan voi myös ottaa yhteyttä kysymyksissä nuorisotoiminnasta sekä poniraviurheilusta.

Suomen Hippos ry

Helena Hyvämäki-Mäenpää

nuorisovastaava

Tulkinkuja 3, FI-02650 Espoo

Puhelin: +358 (0)20 760 5246

helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi

www.hippos.fi


 


 
Tulosta sivu