uutiset ylaosa banneri

Ajankohtaista - Arkisto

13.4.2016 16.46

Miljoonien lisä ravipalkintoihin ja kotimaisen kasvatuksen edistämiseen

Loppuvuoden 2016 aikana ennakkomaksullisten kilpailuiden palkintoja tuetaan 418 000 eurolla, Nuorten Sarjojen ja Tammasarjojen palkintoja 374 000 eurolla, arkipäivien profiiliravien palkinnot kasvavat jopa 1 040 000 eurolla ja raviratojen kohdetuet 800 000 eurolla. Kotimaista hevoskasvatusta ja ravilähtöjen palkintoja ympäri Suomen tuetaan yhteensä jopa 2 632 000 eurolla.

Historiallinen päätös syntyi, kun Fintoto Oy:n hallitus vahvisti keskiviikkona 13.4. kokouksessaan Suomen Hippos ry:n hallituksen esityksen mukaisesti palkintotukien ja kohdetukien lisäpanostuksista loppuvuodelle 2016.


”Näillä voimakkailla toimenpiteillä halutaan kasvattaa kiinnostavuutta hevosenomistajuuteen sekä tukea vahvasti kotimaisten ravureiden kasvatusta. Lisätuet jakaantuvat palkintoina koko Suomen tasolle sekä ammattilaisille että harrastajille. Kohdetuet raviradoille ovat myös välttämättömiä, koska Toto-pelien myynti nettikanavassa on kasvanut ja peli on suuntautunut entistä enemmän ulkomaisiin kohteisiin, Fintoton ja Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi kertoo.


”Arkipäivien profiiliravien lisätukien myötä voimme toivottavasti tarjota täysiä ja mielenkiintoisia lähtöjä päivittäisiksi pelikohteiksi eri puolilla Suomea.”


Tehtävät palkintotukitoimet


Nuorten Sarjojen ja Tammasarjojen lisäpalkintotuki


Aikavälillä 1.5. – 31.12.2016 eri puolilla Suomea järjestettävien Nuorten Sarjojen ja Tammasarjojen palkintoja tuetaan 374 000 eurolla. Viime vuonna käyttöön otetun uuden kasvattajapalkkiomallin myötä Nuorten Sarjojen ja Tammasarjojen korotetut palkinnot tukevat erityisesti kotimaista kasvatusta.


Arkipäivien profiiliravien lisäpalkintotuki


Maanantain, tiistain, torstain ja perjantain ympäri Suomen järjestettävien arkiprofiiliravien palkintotuet ja samalla palkinnot nousevat 5 000 eurolla / ravipäivä. Ravipäivän kokonaispalkintosumman minimivaatimus nousee 25 000 euroon / päivä.


Vermon keskiviikon Toto65-ravien palkintotuki nousee 10 000 eurolla / päivä.


Lisäpalkintotuki myönnetään ensimmäisessä vaiheessa aikavälille 1.5. – 31.8.2016 (yhteensä 520 000 euroa). Jos Fintoto Oy:n taloudellinen tilanne sallii, tuki jatkuu vuoden 2016 loppuun saakka. Tällöin palkinnot tulevat nousemaan 1 040 000 euroa.


Ennakkomaksullisten kilpailuiden lisäpalkintotuki


Kotimaisen kasvatuksen tukemiseksi maksetaan 50 % lisätuki alla listattuihin kilpailuihin. Tuen myötä kunkin kilpailun 1. palkinto kasvaa 25 %, eli esimerkiksi Suuren Suomalaisen Derbyn palkinto on nousemassa tänä vuonna 100 000 eurosta 125 000 euroon. Lisäpalkintotuki ennakkomaksullisiin kilpailuihin on yhteensä 418 000 euroa.


Suuri Suomalainen Derby (lv), Vermo
Kymenlaakso-ajo (lv), Kouvola
Kasvattajakruunu (lv), Turku / Seinäjoki
Villinmiehen Tammakilpailu (lv + sh), Lappeenranta
Kriterium (lv + sh), Tampere
Kuopio Stakes (lv)
Killerin Derby (sh), Jyväskylä
Arvid Åvallin Tammaderby (lv), Vermo
Tammakriterium (lv), Tampere
Oulu Express (sh + lv)
Pikkupelimanni (sh), Kaustinen
Suur-Hollola-ajo (lv + kv), Lahti
Satakunta-ajo (sh), Pori
St. Leger (lv), Pori


Kohdetuet raviradoille


Raviratojen Toto-peleistä saamia kohdetukia nostetaan 800 000 eurolla ajanjaksolla 1.5. – 31.12.2016.

Kaikki tukitoimenpiteet ovat yhteensä vähintään 2 112 000 euroa. Arkiprofiilipäivien tukien jatkuessa vuoden loppuun saakka, summa nousee 2 632 000 euroon.


Kotimaiset ikäluokkakilpailut


Myöhemmin tullaan tiedottamaan muista ennakkomaksullisten ikäluokkakilpailuiden suunnitteilla olevista  tukitoimista, joiden tarkoituksena on nostaa merkittävästi kotimaisten ikäluokkakilpailuiden asemaa lähivuosina.


Lisätietoja,
Pertti Koskenniemi
Toimitusjohtaja
Puh. 0400 512 196
E-mail: pertti.koskenniemi@fintoto.fi


Palaa otsikoihin



 
Tulosta sivu