uutiset ylaosa banneri

Ajankohtaista - Arkisto

11.8.2018 21.48

Polara kruunattiin ruunien ruunaksi

Ylivieskan Malja-kruunajaisissa Polara voitti ensimmäiset ruunien Kruunajaiset. Malja-Ajon voittoa juhli Edward Ale.

_C6A5972
Polara on ruunien ruuna. Kuva: Jari Piirala



Polara
voitti jo perjantaina 1600m matkan ja puristi myös sunnuntaina 2600m matkan voittoon ohi Diktaattorin. Diktaattori otti alussa keulan, mutta Polara osoittautui lopussa vahvemmaksi ja Diktaattori jäi lopulta neljänneksi. Myös Koskelan Akseli tarjosi kovan vastuksen muille ruunille, se oli molemmissa kilpailuissa toinen ja näin ollen myös kokonaistuloksissa toinen. 

- Ajattelin että en satsaa hullunlailla lähtöön että menisi vaan ravia, mutta kävikin niin että Diktaattori pääsikin keulaan ja siitä ei ollutkaan asiaa ohi ennen ku lopussa sitten, tuumasi Polaran ohjastaja ja valmentaja Antti Tupamäki. 


Tupamäki valmisteli Polaraa tutulla systeemillä kaksipäiväiseen kilpailuun. 

- Ei sen kummempia tehty, että ehkä pidettiin vähän enenmmän laitumessa että on pyöreässä kunnossa hevonen. 


Polara on nyt Ruunaruhtinaana ensimmäinen laatuaan, ruunille ei nimittäin olla vastaavia kaksipäiväisiä koitoksia aiemmin järjestetty. 

-No tottakai hyvälle tuntuu että hyviä rahoja sai ja tämmösen tittelin niin se on aina mukava homma, Tupamäki pohti. - On ihan mukava kun sitten katselee niitä joskus vanhoina päivinä ja näkyy vielä ensimmäisenä oma nimi niin se on ihan mukava juttu. 


Kahdenkymmenen tuhannen euron rahapalkinnon lisäksi Polara voitti mukaansa Finntackin lahjoittamat kärryt, jotka luvattiin maalatakin Tupamäen valitsemissa väreissä. Polaran perässä voittokärryjä ei kuitenkaan nähdä. 

- Voi olla ettei Polaraa ajeta avokärryistä mutta jollain muulla hevosella voidaan ajaa, Tupamäki pohtii. - Se on ihan turvallisuuskysymys Polaran kanssa. 



_C6A5784
Edward Ale kiri voittoon Malja-Ajossa. Kuva: Jari Piirala


Malja-Ajoa hallitsivat Olli Koivunen ja Edward Ale. Tiina Koskisen valmentama Edward Ale juoksi toisessa parissa ulkona ja kiri sieltä voittoon. Kauden ensimmäiseen voittoonsa Edward Ale sai hyvän juoksun sopivalta paikalta. 


- Meni kuten suunniteltiin. Aika harvoin ravilähdöissä menee, mutta nyt osui, tuumi Olli Koivunen lähdön jälkeen. - Päästiin hyvin viimeisen kaarteen loppuun kääntämään ja hevonen kiri siitä mahavasti. Bret Boko oli lopussa pahin vastustajamme. 


Kuvia vapaaseen käyttöön löytyy tästä. 


Lisätietoja: 


Toiminnanjohtaja 

Ilkka Soronen 

p. 044 277 0710 

ravirata@ylivieska.suomi.net


 



Palaa otsikoihin



 
Tulosta sivu