uutiset ylaosa banneri

Ajankohtaista - Arkisto

9.4.2017 9.55

Nuoret ohjastajalupaukset kohtaavat Veikkaus Salamakypärät 2017 –kilpailussa - avausosalähtö keskiviikkona 12.4. Vermossa

Raviurheilun tulevaisuutta edustavat kaksitoista Veikkaus Salamakypärät –ohjastajaa kohtaavat toisensa kahdeksan osalähdön kilpailussa. Tänä vuonna uusina osakilpailuina mukana ovat Suur-Hollola-viikonlopun lähtö Lahdessa heinäkuussa sekä osalähtö suurimmassa ravitapahtumassa Kuninkuusraveissa elokuussa. Salamakypärät -kausi 2017 alkaa keskiviikkona 12.4 Vermosta ja kauden aikana nuoret taiturit nähdään kaikkiaan kahdeksassa osalähdössä, joihin lukeutuu myös osalähtö Härmän Powerparkin Nordic King –juhannusraveissa.

veikkaus_salamat

Salamakypärät valittiin 29 ehdolla olleen ohjastajan joukosta ja mukana ovat tänä vuonna seuraavat ohjastajat ja ohjastajattaret.

Henna Halme (työnantaja Teemu Okkolin)
Olli-Pekka Holopainen (työnantaja Esa Holopainen)
Matti Juutila (työnantaja Pasi Tikkala)
Ville Koivisto (työnantaja Teemu Okkolin)
Ellinoora Laurila (työnantaja Riina Rekilä)
Terri Lehtonen (työnantaja Harri Koivunen)
Iivari Nurminen (työnantaja Anssi Nurminen)
Anu Penttilä (työnantaja Veli-Erkki Paavola)
Toni Ripatti (työnantaja Kaisa Tupamäki-Kukkamo)
Arna Ruohomäki (työnantaja Mia Lamminen)
Tamara Skutnabb (työnantaja Erik Skutnabb)
Emma Väre (työnantaja Risto Väre)

”Hienoa että joukossa on tänä vuonna näinkin monta uutta ohjastajanimeä. Kilpailusarja on suosittu niin osallistujien kuin lajin harrastajien parissa ja tiedossa on varmasti positiivista meininkiä. Osallistujat odottavat jo suurella innolla kesän suurkilpailukautta ja mahdollisuutta päästä näyttämään taitonsa suuryleisöjen edessä vuoden hienoimmissa ravitapahtumissa”, Suomen Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo.

Veikkaus on Salamakypärät-kilpailun yhteistyökumppanina mahdollistamassa nuorille raviurheilijoille lähtöjä sekä tukemassa lajin lahjakkuuksia tiellään kohti ammattiurheilijan elämää.

”Meille on tärkeää olla mukana varmistamassa, että nuoret ohjastajat saavat hyvät eväät kohti ammattilaisuutta. Raviurheilu on huippu-urheilua, jossa kehittyminen ja menestyminen vaativat sitoutumista, kunnon puitteet ja olosuhteet sekä tukiverkoston joka tämän mahdollistaa”, liiketoimintapäällikkö Petri Huikko Veikkaus Oy:stä korostaa.

Salamakypärät -kilpailusarjan aikaisemmat voittajat ovat Jere Kiveinen (2016), Jukka Torvinen (2015), Hannu Torvinen (2013) ja Iikka Nurmonen (2012).

Salamakypäräohjastajat saavat arvokkaan kilpailukokemuksen lisäksi kauden aikana myös raviurheilun ammattilaisuutta tukevaa koulutusta.

Kilpailupäivät kaudella 2017


ke 12.4. Vermo
ke 24.5. Vermo
pe 23.6. Härmä
la 1.7. Jokimaa Suur-Hollola
su 6.8. Vermo Kuninkuusravit
ke 13.9. Vermo
ke 11.10. Vermo
la 11.11. Vermo finaali


I osalähtö

Vermo keskiviikkona 12.4. n. klo 19:35



1

Inglorious Jam  /  Olli-Pekka Holopainen

2100: 1

16,2ake

18,5ke

8 865 €







2

Prince Albert  /  Iivari Nurminen

2100: 2

14,6ake

16,1ke

11 860 €







3

Peleus Ride  /  Matti Juutila

2100: 3

14,4aly

m16,4ke

12 025 €







4

Fired Up  /  Toni Ripatti

2100: 4

14,5aly

18,2kp

10 870 €







5

Immortal  /  Henna Halme

2100: 5

16,2ake

16,5ke

11 050 €







6

El Bodyguard  /  Ellinoora Laurila

2100: 6

15,1ake

17,1ke

10 325 €







7

Frost Flower  /  Tamara Skutnabb

2100: 7

15,9aly

m16,7ke

10 855 €







8

Leemark's Debbie  /  Arna Ruohomäki

2100: 8

14,7ake

17,2ke

9 150 €







9

Malabar Di Rani  /  Anu Penttilä

2100: 9

14,9aly

17,3ke

9 870 €







10

Brazen Baron  /  Ville Koivisto

2100: 10

15,4aly

18,3ke

11 238 €







11

Superiore  /  Terri Lehtonen

2100: 11

15,1aly

16,3ke

9 870 €







12

Wille's Rainmaker  /  Emma Väre

2100: 12

15,7ake

16,8ke

12 240 €



Salamakypärät-ohjastajat saavat pisteitä sijoituksensa perusteella seuraavasti: 16 – 12 – 10 – 9 – 8 – 7 – 6 – 5 – 4 – 3 – 2 - 1. Hylätyt ja keskeyttäneet 1 piste. Jos hevonen jää pois, ohjastaja saa kuusi pistettä.


Kilpailun toteuttavat yhteistyössä Vermon Ravirata, Suomen Hippos ry, Suomen Ravivalmentajat ja Veikkaus.



Palaa otsikoihin



 
Tulosta sivu