uutiset ylaosa banneri

Ajankohtaista - Arkisto

9.6.2018 16.24

Kymi GP:n lähtöradat arvottiin Killerillä

Kymi Grand Prix ravikilpailu ravataan 16.6 Kouvolassa. Kansainvälisen UET Masters -sarjan kilpailu, Kouvolan ravivuoden kohokohta, on kansainvälisesti katsottuna perinteisesti ollut erittäin kovatasoinen, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Huippuravureita Kymenlaaksoon saapuu kilpailemaan Ranskasta, Ruotsista ja Italiasta. 100 000 euron pääpalkintoa tavoittelee myös peräti viisi suomalaista hevosta. Lähtöradat arvottiin lauantaina 9.6 Toto76-lähetyksessä. Huippusuosikit saivat erinomaiset lähtöpaikat.

Kymi GP -kisa on 100 000 euron arvoinen, 2100m matkalla ajettava lämminveristen koitos. Edellisen kerran kotimainen hevonen on voittanut kilpailun vuonna 2013, kun Womanizer S ja Tommi Kylliäinen ajoi voitoon ajalla 12.2a. Viime vuonna kilpailun voiton vei ruotsalainen ori Carabinieri aikaan 11.0a.


Perinteisesti kilpailuun on varattu yksi paikka kotimaiselle ravurille, mutta koska Kymi GP osallistujalistalla tapahtui muutoksia aivan viimehetkiin saakka, avautui kotimaisille tähdille osallistumisväylät.


Viikon päästä ajettavan kilpailun rata-arvonta suoritettiin lauantaina TotoTVn suorassa lähetyksessä Killerin Eliitin T76-studiossa. Lähtöratoja oli asettamassa uomiinsa Veikkauksen Miia Kekkonen arpomalla tototv:n katsojien silmien alla radat kilpailun osallistujille.


Suomalaisista onni suosi Midnight Houria ja T.Rexiä, jotka pääsivät eturiiviin hyville paikoille radoille kaksi ja kolme. Takarivistä puolestaan starttaa Bret Boko ja Edward Ale - radat kahdeksan ja yhdeksän


Vuoden 2018 Kymi GP lähtölista


Ringostarr Treb - rata 1

Midnight Hour - rata 2

T.Rex - rata 3

Dijon -   rata 4

Aubrion Du Gers - rata 5

Venosc Du Minel - rata 6

Next Direction -  rata 7

Bret Boko -  rata 8

Edward Ale -  rata 9

Spitcam Jubb -  rata 10


arvonta1
Miia Kekkonen arpoi KymiGP 2018 kilpailun lähtöradat lauantaina 9.6 veikkauksen Toto76-lähetyksessä.


Kovimmiksi ennakkosuosikeiksi on tänä vuonna noussut luonnollisesti Elitloppet voittaja kahdeksanvuotias ori Ringostarr Treb ja ranskalainen huippumenestyjä Aubrion du Gers. Niille arpoutui myös erinomaiset lähtöpaikat radoilta yksi ja viisi. Ringostarr Treb voitti kaksi viikkoa sitten Ruotsissa Elitloppetin peitoten kovat vastustajansa ajalla 09,0a ja tavoittelee nyt uutta sulkaa harjaansa suomenlahden tältä puolelta. Hevonen on voittanut useita merkittäviä kilpailuja, kuten Sweden Cupin, Sundsvall Open Trotin ja Åbyn Olympiaravit. Jerry Riordanin on valmentanut hevosta viimeisen vuoden ajan ja tulokset ovat olleet vakuuttavia. Hevosta hoittajana toimii suomalainen Heli Tarrimaa.


Vastus ei ole huono. Ranskalainen yhdeksänvuotias ruuna Aubrion du Gers on voittanut viime ja tällä kaudella lähestulkoon kaikki lähtönsä ilmiömäiseen tyyliin. 10 viimeisestä startistaan hevosella on yhdeksän ykkössijaa ja yksi kakkossija. Sen kiinnittäminen kilpailuun aiheutti lähtölistalla myllerrystä, kun muutamia jo mukaan ilmoittautuneita hevosia päätti vetäytyä pois kisasta.


Muista ranskalaisista Dijon, on kilpaillut jo tänä vuonna Suomessa. Se nähtiin Finlandia ajossa sijoittuen siinä seitsemänneksi ja vaikka kärkisijat ovat hevosta kiertäneet, on hevonen silti monien pohdinnassa viimeistään nyt hyvän lähtöratansa johdosta.


Midnight Hour on kotimaisista ravureista se, joka on edustanut jämäkästi parhaimmistoamme kotimaan suurkilpailuissa. Se jäi Seinäjoella ajetussa Seinäjoki Race -kilpailuussa lopulta kuudenneksi otettuaan keulat räväkässä alussa. Finlandia ajossa ei puolestaan vauhti-iloittelua nähty, ja tultuaan lopun hyvin, hevonen nousi neljänneksi. Ohjastana on molemmissa kilpailuissa ollut Iikka Nurmonen, joka on varauksetta kehunut seitsenvuotiaan ruunan esityksiä.


Suomalaisista näyttönsä tämän kauden kunnostaan on selkeimmin antanut Next Direction. Se tuli Seinäjoella suurkilpailukauden avauksessa neljänneksi ja kävi sen jälkeen nappaamassa Oulu Number one -kilpailun voiton näytöstyyliin. 


Edward Ale on suomalaishevonen, joka starttaa kisaan yhdeksänneltä radalta. Se voitti viime vuonna lämminveristen Suomen mestaruuden, mutta on kärsinyt sen jälkeen loukkaantumisista. Hevonen tuli Suomeen talven ajaksi kuntoutumaan, mutta on startannut vasta pari kertaa tällä kaudella.


Bret Bokon osallistuminen oli auki vielä viimehetkiin saakka. Hevonen osallitui Elitloppet viikonlopuna Sweden Cupiin, mutta jäi siellä kuudenneksi. Sen jälkeen se nappasi voiton Turussa aikaan 11.7a/1600m.

 

Kahdeksanvuotias ruuna T.Rex aloitti huhtikuun alussa kolmannen kilpakautensa Tapio Mäki-Tulokkaan valmennuksessa. Kaksikon yhteiset 42 starttia ovat tuoneet vakuuttavat 28 voittoa, ja se debytoi tänä keväänä kansainvälisellä tasolla osallistuttuaan Seinäjoki Raceen. T.Rex starttaa lauantaina myös Killerin Eliitissä.


Spitcam Jubb tulee Ruotsista.  Seitsenvuotias ruuna on tienannut urallaan yli 2,2 miljoonaa Ruotsin kruunua ja juossut ennätyksekseen 09,5aly. 


Ranskalainen Venosc du Minel on Severin Raimondin valmentama yhdeksänvuotias ori, jonka uunituore ennätys11,0a on juostu vain pari viikkoa sitten Vincennesissä. Voittosaldokin on varsin mukava - reilut puoli miljoonaa euroa. 


Lisätietoja:

Kouvolan ravirata

Toiminnanjohtaja Arto Hytönen

puh. 040-730 0089



Palaa otsikoihin



 
Tulosta sivu