uutiset ylaosa banneri

Ajankohtaista - Arkisto

4.3.2018 12.55

Joensuun raveissa palkittiin Joensuun raviradan Vuoden Ystävänä Roosa Kervinen

Joensuun T76-raveissa palkittiin lauantaina 3.3. Joensuun raviradan Vuoden Ystävä 2017. Palkinnon sai 17-vuotias Roosa Kervinen Joensuun ravinuorista.

- Joensuun ravinuorten ohjaaja Roosa Kervinen on näyttänyt kypsää asennetta uuden tilanteen edessä. Joensuun ravinuorten toiminta polkaistiin uudelleen käyntiin vuonna 2017 ja Roosa tuli mukaan heti alkumetreistä alkaen. Hän on osallistunut toiminnan suunnitteluun ja tilojen rakentamiseen, kantanut vastuuta sovittujen asioiden eteenpäin viemisestä, osallistunut lasten ohjaamiseen sekä päivittänyt osaamistaan kouluttautumalla nuorisotoiminnan hyväksi. Hän on aina avoin, iloinen ja ystävällinen, kertoo Joensuun raviradan nuorisovastaava Roosa Kervinen.

- Roosan välittömyys on asia, joka tekee hänestä helposti lähestyttävän ja siten erinomaisen ohjaajan nuorisotoimintaan. Roosa on mahtava tiimipelaaja, johon voi aina  luottaa. Roosan yhteistyökyvystä kertoo myös idearikkaus ja joustavuus, jota toiminta on ajoittain vaatinut ja  Roosa on mukana aina positiivisella asenteella. Roosa on omalla käytöksellään erinomainen esimerkki nuoremmille ravinuorille ja on erinomainen valinta Vuoden Ystäväksi, Tiina Kuosmanen perustelee valintaa. 

roosA
Joensuun ravinuorten ohjaaja Roosa Kervinen on Joensuun raviradan Vuoden Ystävä 2017. Kuva; Ravinetti/Anu Leppänen.


Raviratojen nuorisovastaavat saivat valita oman radan ehdokkaaksi toiset huomioon ottavan, positiivisen, ystävällisen ja kannustavan kerholaisen, poniohjastajan, ohjaajan ja muutenkin esimerkillisesti raviyhteisössä toimivan kotiradan nuoren.

 

Ehdotuksia perusteluineen oli tullut Suomen Hippokseen määräaikaan mennessä kaikkiaan 11 ja näistä Gaalaraati valitsi yhden Young Power-gaalassa palkittavan, Vilja Kivisen Kouvolan ravinuorista. Vilja palkittiin Suomen Hippoksen 200 euron Hevoset Kaivarissa stipendillä, Vuoden Ystävä-kunniakirjalla ja muistoksi Vilja saa Hevoset Kaivarissa – Cityravit 2017 loimen. 

 

Tähän mennessä on jo palkittu myös Seinäjoen raviradan Vuoden Ystävä Oona Viita, Turun raviradan Vuoden Ystävä Anna Lähteenmäki ja Tornion Vuoden Ystävä Maija Lamminparras. Kaikki ehdokkaat tullaan palkitsemaan Suomen Hippoksen 100 euron Hevoset Kaivarissa-stipendillä kevään aikana omien ratojensa tapahtumissa. Stipendit luovutetaan Hevoset Kaivarissa -tapahtumassa järjestetyn hyväntekeväisyyshuutokaupan raviurheilun nuorisotoimintaan suunnatuista tuotoista.

 

 Lisätietoja:


Joensuun ravirata
Tiina Kuosmanen
050 502 0717


Suomen Hippos ry
Helena Hyvämäki-Mäenpää
0404 6464 609
helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi



Palaa otsikoihin



 
Tulosta sivu